Minkälainen, millainen mies minä olen, Kunnon mies vai retale. Sitä minä en tiedä itsekkään, olenko kunnon ratale vai retaleeksi kunnon mies??. Outo tyyppi kumminkin??

Tarina kertoo yhden suomalaisen miehen, eli minun elämästäni, jonka elin ja elän omalla tavallani.

Tarina antaa vain pieniä pilkahduksia elämästäni, ja millaisia ominaispiirteitä sekä käytöstapoja minä omaan. Elämäni on ehkä vähän erilaista ollut ja on edelleenkin, tai no luulen ainakin itse niin, mutta luulohan ei ole tiedon väärti.

Sopisikohan tämä seuraava henkilökuvaus minuun, vai ei. Eli tarinat on läpileikkaus monisäikeisestä mutta niin mukavasta miehestä, joka on peili ja kaiku, totuuden torvi aavistuksella kurittomuutta sekä pienen pieni häivähdys täydellisestä unelmamiehestä, jollaisen jokainen itsetuntoinen nainen toivoo löytävänsä??

 

Tarinat voi olla hömppää ja hölynpölyä jonkun mielestä, toivottavasti ei nyt sentään monen, tarinat on tosia ja monessa kohtaa ”siistittyjä” koska kaikkea ei voi kertoa, monestakin eri syystä. Toivon että tämäkin  tarina herättää ajattelemaan ettei kaikki elä kuten ..vaikkapa sinä, ei kaikki ole samasta muotista tehtyjä,  täytyy yrittää ymmärtää toisenlaisia ihmisiä.

 

Ymmärrys on osa avainta toimivalle hyvälle elämälle.

Lue tarina ja päätä itse onko tämä elämäni nyt niin erikoinen ollut.

 

 

 

OUTO TYYPPI

LAPSUUS JA NUORUUS

 

Synnyin 50-luvun alussa pohjois-savolaiseen kylään, Kylässä oli kaikki tarvittavat palvelut mitä nyt siihen aikaan osasi edes kuvitella, oli muunmuassa oma kyläpoliisi, terveys-sisar, kuusi kauppaa, kansantalo, nuorisoseurantalo, tanssilava, baari, ja tietenkin koulu sekä paljon muita palveluita, siis ei mikään pienikylä. Minulla oli hyvä koti, jossa vartuin lapsuuteni ja varhaisnuoruuteni, vanhemmat olivat silloin ja ovat vieläkin (tämä kirjoitettu 2016 ja elävät vielä) maailman parhaita vanhempia, meitä sisaruksia on viisi, meistä neljä on 50-luvun lapsia ja nuorin 60-luvulla syntynyt ”iltatähti” ja murheenkryyni. Mutta kerron nyt itsestäni ja aloitetaan siitä että olin jo lapsuudessa vähän sanoisko outo tyyppi luonteeltani. Kyseenalaistin kaiken minkä minusta ei tuntunut ”järkevältä”, miksi näin, miksi noin, kerro se minulle. Olin tavallaan sellainen pikku riesa. Palataampa niihin kysymyksiini joita esitin että niinhän siinä usein kävi, etteivät he, joille kysymykseni esitin, osanneet tai halunneet perustella kysymystäni, jotkut pitivät kai hölmönä sekä vähän outona, sen takia varmaankin kysymykseni usein ohitettiin vain vihaisella katseella. Koulussa tämä erikoinen luonteeni tuotti hankaluuksia paljonkin,

Esitin opettajalle kysymyksiä, en siksi, ettenkö olisi tajunnut asiaa, mitä opettaja opetti vaan siksi kun minä olin erimieltä opettajan kanssa asiasta mitä hän opetti, ja tästä ei kaikki opettajat tykänneet. Alaluokkien opettaja oli vanhempi naishenkilö ja hänen kanssaan voin aina keskustella asioista ja yhteisymmärrykseen päästiin, hän oli kylläkin meidän perheen naapuri ja olin tuntenut hänet jo pienestäpitäen, oli kai siksi helppo "neuvotella" hänen kanssaan asioista.. Mutta ylemmilläluokilla oli nuoremmat opettajat ja he eivät aina sulattaneet tälläistä ”vastarannan kiiskeä”, mutta heidänkin kanssa pääsin lopulta yhteisymmärrykseen, tosin se teetti vähän enemmän minulla ”työtä”.

Muuten ala- ja keskiluokat meni hyvin, paitsi mitä nyt näillä luokilla minulle hieman ongelmia tuotti nämä jaettavat kirjoituskilpailu ja hymypoika palkinnot, jotka olisin saanut, tai sainkin mutta en suostunut niitä vastaanottamaan, sanoin opettajalle suoraan etten niitä tarvitsen, enkä tykkää tuollaisesta ollenkaan, ja enhän minä palkintojen takia koulua käy. Kirjoituskilpailu palkinnot jotka olivat kunniakirja ja kirjoja. Nämä palkinnot opettajat toivat minulle kotiin myöhemmin, tai oikeammin äidilleni, koska minä en mennyt koulun kevätjuhlaan jossa nämä "palkinnot" olisi annettu. Kun äitini sitten antoi minulle nämä opettajien tuomat palkinto, kunniakirjan ja nuorisokirjat, heitin ne heti  hellaan palamaan. Kirjoituskilpailun jonka voitin oli koko Suomen koulujen välinen kirjoituskilpailu ja voittaneen minun kirjoitukseni aihe oli alkoholismi ja kuolema. Hymypoika patsaan otti äitini, jota hän piti työpaikalaan koska arveli sen olevan turvassa siellä, hän arveli että saattaisin tuhota sen jos hän toisi sen kotiin, ja niin siinä olisi voinut käydäkkin. Ylemmille luokille siirtyessäni minun luokalleni tuli sijaisopettajaksi nuori parikymppinen pojankloppi, ylioppilas, viinakaupan johtajan poika.

Meidän varsinainen opettaja kuoli auto-onnettomuudessa. Niin no sehän sijaisopettaja pojankloppi ei ollu muusta kiinnostunut kuin luokan tytöistä, voimistelutunneillakin laittoi vain levyt soimaan ja tanssitti luokan tyttöjä, no minähän en tämmöistä kehdannu katso joten minä kävi vinkkaamassa moisesta ”urheilusta” eräälle naisopettejalle, ja sehän tepsi, jatkossa urheilutunneilla urheiltiin eikä tanssittu. Se pojankloppi opettaja meinasi kuitenkin kostaa minulle, kun se sai tietää että minä olin se ”ilmiantaja”, kevät todistukseeni se laittoi että matematiikka on minulla nelonen, sehän tiesi sitä että ehdot tuli. Mutta eihän se noin voi mennä, tajusin ja tiesinkin sen heti todistuksen nähtyäni että tässä on jotain mätää, minulla oli edellisen vuoden kevät-todistuksessa matematiikka kymppi ja kyseisen vuoden joulutodistuksessa matematiikka oli yhdeksän. Isäni totesivat heti todistuksen nähtyään että minnekkäs se poika olis nyt noin äkkiä laskutaidon kadottanut, ja kun kokeiden numerotkin ovat olleet aina vähintaan ysiä.

Äitini kävi näyttämässä sitä todistusta yhdelle opettajalle (tanssikiellon antajalle), opettaja todistuksen nähtyään oli sanonut ettei tämä voi mennä noin, ja lisäksi hän oli sanonut että ei niistä ehdoista tartte välittää, hän hoitaa ne.

Mutta minä halusin kuitenkin välittää ja mennä suorittamaan ne ehdot jos ei muun takia niin ainakin ihan vain mielenkiinnosta, vaikka eihän sillä enää ollut mitään merkitystä miten pärjään ehtoja surittaessa. Koululla oli silloin ehtoja surittavia oppilaita paljon paikalla, mikä oli yleistä siihen aikaan, eikä siis mitenkään erikoista. Me odoteltiin koulunpihalla kutsua luokkaan. Ehtojaan tulivat myös suorittamaan eräät kaksospojat, minua vuotta ylemmältä luokalta, pojat alkoivat utelemaan minulta että mitä ...sinäkin täällä teet, kerroin heille saaneeni nelosen matikasta, johon pojat vastasivat rämäkällä naurulla, Tauno toinen niistä kaksospojista sanoi vielä että älä puhu paskaa. Samassa luokassa kun oltiin opiskeltu koko lukukausi, niin olivathan he nähneet että osaan matematiikan. Nämä kakspojat eivät olleet mitään hölmöjä vaan vähän sellaisia ”rasavillejä” luonnonlahjakkuuksia, lapsia oli kaksospoikien lisäksi vielä neljätoista siinä perheessä. Nämä kaksospojat olivat erittäin lahjakkaita piirtäjiä, ja tämän piirtämisen takia he olivat silloin suorittamassa matematiikan ehtojakin. He kun ei oikeen halunneet ottaa tosissaan sitä pojankloppi opettajaa, joten koepaperiin pojat piirsivät aina vain jonkun piirroksen, joka oli yleensä aseita tai sitten hevosia, ja ne olivat kylläkin kympin piirroksia. Erityisesti kaksosista mainittakoon vielä sekin että pojilla oli saappaiden varressa polkupyörän ketjuista tehdyt ruoskat, ihan niin kuin kaiken varalta vaan., mikä ei taasen ollut mitenkään erikoista  varustustusta oppilailla jotka tulivat jopa noin 10 km päästä tietöntä taivalta metsien ja peltojen halki kouluun melkein joka aamu ja takaisin iltaisin, miksi melkein, no koska yleensä nämä kauempaa tulevat lapset/oppilaat olivat viikolla muutaman yön "kortteerissa" jossakin koulun lähellä olevassa talossa, kylläkin työ panosta vastaan jonka he suorittivat koulupäivän jälkeen. Niin ja nämä pyöränketjuruoskat poikien saappaanvarressa oli heidän turva kaikkea pahaa vastaan, ja tämä paha, mikä siihen aikaan oli..pahaa, en osaa sitä paremmin kuvata. Käsittelen tätä aihetta tuossa hieman alempana lisää.

Niin sitten vihdoin se pojankloppi opettaja kutsui meidät pihalta luokkaan suorittamaan ehtoja, oppilaat istuivat mikä mihinkin pulpettiin luokassa ja pojankloppi opettaja tietenkin opettanjanpöydän taakse luokan eteen. Mutta kaksospojat ei istuneet paikoilleen pulpetteihin vaan marssivat suoraan opettajan pöydän luokse, toinen toiselle ja toinen toiselle puolelle opettajaa, kaksospojista Kalle sanoi opettajalle nimeni ja osoittaen minua samalla sanoen että se on sitten nyt ehdot suorittanut ja vieläpä hyväksytysti, voi sitä pojankloppi opettajan ilmettä siinä tilanteessa, aikansa tilannetta ihmetteli ja sanoi sitten se pojankloppi ope, että voin nyt poistua luokasta ja ehdot on hyväksyttävästi suoritettu. Minullehan tämä sopi sillä tulihan nyt varmistettu ihan pojankloppi openkin suusta etten minä en jää luokalleni,  toinen opettaja oli jo aikaisemmin pitänyt puhuttelun pojankloppi opelle ja nyt sitten vielä kaksospojat kävivät sen ”varmistamassa”. Ehdot tuli siis suoritettua vaikka en laskenut laskun laskua.  Aikaisemmin tarinassani mainitsinkin jo että kaksospojilla oli polkupyöränketjuista tehdyt ruoskat kenkienvarressa, se nyt ei ollut mitään ihmeellistä siihen aikaan. Koulusta kauimpana asuvat oppilaat tulivat kouluun joka koulupäivä noin kymmenenkilometrin päästä ja jalkaisin keväisin ja syksyisin, usein metsäpolkuja pitkin pimeässä, polkupyörä oli ylellisyyttä silloin ja sellainen löytyi harvasta talosta ja nimenomaan talosta, sillä suurinosa asui silloin mökeissä, tai no mökki on kai liian "kauniisti" sanottu, mökki ja parakki kuulostaa luksukselta sen ajan köyhän maalaisen asumuksesta puhuttaessa, ja lapset olivat tietysti mökkkiläisten lapsia näin  kauniisti sanottuna, mökkikyhäilmiä oli tiheässä ja osa oli  savupirttejä. Talvella koululaisten oli hiihtämällä mahdollisuus tehdä koulumatka, olihan kaikilla sukset, useimmalla ukin tai isän tekemät, jotka aina sitten keväällä laitettiin sellaiseen isän tai ukin tekemään suksenkärjen ”kipristyslaitteeseen”, syksyllä sitten sukset tervattiin ja voiteeksi annettiin koulureppuun koulumatkalle kynttilänjämä jolla sitten sai sukset voidella jos luisto on huono, kun kevät tuli ja viimeiset lumet suli niin suksen kärjet olivat jo suorat.

Niin niistä polkupyöräketjuruoskista, olihan sitä muunlaistakin turvalaite valikoimaa oppilailla heidän koulumatkan turvaamiseksi, joillakin pojilla oli saappaanvarressa joku rautatangon tapainen tai sitten  puukko taskussa, puukko oli se yleisin, linkkarikin menetteli, tytöillä oli monet alushousut päällekkäin jalassaan. Muistan yhden mökintytön, hän oli Laina nimeltään sen isällä oli vain toinen silmä ja toisen silmän paikalla oli vain silmälappu niin kuin merirosvolla, sodassa oli silmänsä menettänyt. Laina oli jo kaikan puolin nainen, ainakin ulkoisesti. Koulupojillakin oli siihen aikaa ainakin jo hiirenhimot, joten Laina tyttö kuten moni muukin joutui koulumatkoilla ja jopa välitunneilla, seksuaalisen väkivallan uhriksi niin kuin se nykyisin sanottaisiin, siihen aikaan siinä ei ollut muuta paheksuttavaa kuin se että tyttöillä on liikaa alushousuja, ei saakeli kerennyt mitään, saakelin huorat. Mitä sitten tytöt joutui kokemaan koulumatkoillaan muiden kuin koulupoikien osalta, se ei hyvä. Toiset tytöt olivat jo täysiä huoria ennen kuin kansakoulu oli käyty loppuun. (Kuka sitten on huora …se on se joka..kysy joltain kuolleelta) Ajatteleppa että kuljet joka koulupäivä aamuin ja illoin mutkaista ja kapeaa huonoa soratietä hämärässä kouluun ja kotiin, savupirttejä tai mitä lie tönöjä on vähän lepikossa, niihin on polku jos sitäkään, kukaan ei tiedä keitä niissä milloinkin asuu. Eletään sodan jälkeisiä vuosikymmeniä, ei lehtiä ei puhelimia ja vieläpä kun ollaan maalla. Esimerkiksi jos sait soitettua jostakin lähimmästä maatalosta poliisille että täällä tapellaan ja heillä on aseina puukko ja kirves, niin kahden päivän päästä tulee lähimmän kylän kyläpoliisi kysymää että miten kävi. Jos se oli köyhien välinen tappelu niin kuollut hautaan ja voittanut linnaa, jos taasen voittanut (tappanut) osapuoli oli talollinen niin yleensä kuollut haudattiin ja ilmotettiin hänen kuolleen tapaturmaisesti töissään, tappajalle ei tuomiota. Meidän kylän nuohoojan pojat Leo ja Lauri olivat isoja poikia kooltaan ja mehtäläisiä muuten ja opettajan kanssa aina riidoissa, kerran Leo suutui opettajaan ja kävi välitunnilla laittamassa kahden puun väliin riun ja siihen hirttonuoran, sen nuoran Leo oli käyny varastamassa opettajan lehmältä koulun navetasta. Kun mentiin seuraavalle tunnille niin Leo nousi seisomaan ja sanoi opettajalle että jos tuo saatanan kiusaaminen ei lopu niin seuraavalla välitunnilla tuolla roikkuu muutakin kuin vai tuo köysi. Opettaja säikähti ja soitti kaupunkiin ja noin kahden tunnin päästä tuli poliisit ja veivät Leon ja sen veljen Laurin kasvatus laitokseen. Leosta ja Laurista en ole kuullut sen jälkeen mitään, en tiedä heidän myöhemmästä elämästään. En silloin tiennyt millaisista oloista nuo Leo ja Lauri tulivat. Meillä kävi nuohooja aina nuohoomassa...Juttelin sen kanssa kun se aina puhisti ja tyhjenti tuhkapesiä ja kävi välillä katolla piippua nuohoomassa,  sitten yläkerrassa ukin huoneen uunin puhisti, oli mukava seurata sen tekemisiä, mukava setä, minä tunsin tämän nuohoojan joka oli  Leo ja Laurin isä, sen sain tietää paljon myöhemmin erään tapahtuman myötä. Olin serkkupojan kanssa käymässä eräässä Kärkkäisen talossa, sieltä lähtiessämme hyppäsimme tien toisellapuolelle olevaan lepikkoon, kai meillä oli joku seikkailu mielessä, mentiin jonkun matkaa sitä tiheää metsikköä eteenpäin niin edessä oli musta hirsinenmökki, sinne ei ollut kunnon tietä, rakennuksessa ei ollut piippua ja  se oli musta ja nokinen. Me serkkupojan kanssa säikähdimme koska se tunti jotenkin .. että tämä ei ole todellista, siinä vähän aikaa ihmeteltiin ja palattiin sitten Kärkkäisen talolle, kerrottiin heille näkemästämme, niin isäntä Pentti kertoi että se on tuo meijänkylän nuohoojan asunto. Tuo jälkeen ymmärsin paljon paremmin Leon ja Laurin tekosia. Suutarin lapsilla ei ole kenkiä on sanonta, mutta nuohaajan kotona ei ollut uunia/piippua vaan asuivat savupirtissä. Nämä vain kerroin siksi että ymmärrätte miksi kaksospojilla oli polkupyöränkettinkiruoskat kenkienvarressa. Nämä kaksospojat oli suuren talonpoikia, vaikka heitä lapsia oli paljon niin pyöränkettinkiä riitti kenkienkinvarteen. HUOM! Kettingit ja rautatangot pojilla eivät olleet yksistään keskinäisiä välien selvittelyä ja tytöille näytöstä varten, yhtä turvatonta oli myös poikien koulumatkat, ja kentie vielä turvattompia kuin tyttöjen, sairaita miehiä oli myös silloin ja he olivat yleensä uskovaisia, tai esittivät olevansa, silloin paljon katsoivat samoilla silmillä  luterilaiset uskovaiset kuin katsottiin ja katsotaan nytkin katolisessa kirkossa. Varmaan ymmärrätte mitä tarkoitan, odotan suomen kirkon puhdistusta, sillä tämä paska lymysi silloin ja lymyää nytkin uskonnon/uskovaisten suojeluksessa. Eiköhän se polkupyöränketjun tarkoitus saappaanvarressa jo selvinnyt.

 

Silloin kun ei ollut koulua, eli keväällä ja syksyllä me pojat kokoonnuimme tyttöjen kanssa koulunpihalla piilosille, muistan kun olin siinä kolme-, tai neljätoistavuotias niin se piiloleikki ei enää ollu se tärkein asia vaan ne tytöt, siellä oli tytöt ja pojat lähialueilta, piiloleikki oli minun osaltani mennyt jo sellaiseksi että tietyn tytön kanssa pyrittiin menemään samaan piilooon, siellä sitten piilossa otettiin ”sormituntumaa” jossa tutustuin tytön ja tyttö minun kehon anatomisiin eroavaisuuksiin, jotkut tytöt tuntuivat tykkäävän tai jopa olivat innostuneita tälläisistä piiloleikeistä”. Tälläisiä samanlaisia ”anatomisia” tutkimuksia tuli myös suoritettua seurakunnan leireillä, seurakunnan leirikeskuksen maastossa aina tilaisuuden tullen ja niitä tilaisuuksia aina järjestettiin, molemminpuolin sekä tytöt että pojat. Olihan tietysti sekä pojissa että tytöissä näitä... myöhäisheränneitä vai pitäiskö sanoa että myöhäisherääviä vai voisko heitä kutsua, myöhäisempien aikojen naijat. Tytöt olivat ja olen myöhemminkin huommannut että tytöt ovat ihmeen innokkaita osallistumaan tälläiseen, mikä sinänsä on ihan luonnollista ja toivottavaa.

Koulu tuli suoritettua aikanaan loppuun hyvin arvosanoin.

 

Meidän kylällä oli kansantalo ja nuorisoseurantalo sekä tanssilava, nämä paikat tuli erittäin tutuksi minun nuoruudessani tai oikeastaan jo lapsuudessa koska asuimme naapurissa. Lapsena heitimme puukkoa tanssilavan seinään, se oli hyväpaikka harjoitella puukonheittoa, ei meistä kenestäkään kuitenkaan tullut puukonheittäjää.. Sillä tanssailavalla tapasin ensimmäisen vaimoni. Minulla oli sinne tanssilavalle sinä iltana kahden muun tytön kanssa sovitut treffit. Nämä tietenkin toisitaan tietämättä, siihen aikaan kun minulla oli tuota vientiä, mitenkää kehumatta, mutta asia asiana. Jos ensimmäiset treffii jäi korkeintaa pussailun tasolle niin toisia treffejä ei tullut, en minä pussailun takia kehdannu seurustella kun parempaakin oli tarjolla. Nämä molemmat sovitut treffi tyttöni tulivat tanssilavalla niin kuin oli sovittu, mutta minä kurja ja heikko ihminen kun olin, olin jo langennut erään tytön isku yritykseen, tai ei se jäänyt yritykseksi vaan tyttö onnistui siinä ja menetti neitsyytensä seuraavana yönä, sitä se varmaankin halusi, tälläisen käsityksen sain silloin.

Muuten nuo samat kaverit jotka tulivat muutamaa vuotta aijemmin polkupyöränketjuin, rautatangoin sekä puukoin varustautuneina kouluun, olivat melkein samoissa varustuksissa myös tansseissa ja iltamissa paitsi polkupyöräketju kaverit olivat unohtaneet pyöränketjunsa ja siirtyneet pelkästään nyrkkeihin, ja ne tyttö raukat luokaltani jotka eivat olleet vielä avioliitossa ja saanaat lapsia, kylläkin alaikäisinä, tuntuivat sitä lapsen alullepanoa ainakin yrittävän usean eri vapaaehtoisen siittäjän voimin, illan mittaan pusikkoissa tapahtui..

 

Palaatampa parivuotta taaksepäin eli oli Juhannuspäivä vuonna -67, oli erittäin kuuma hellepäivä, olin serkkupojan kanssa tuttavien kesämökillä, siinä pohdittiin että mitä tehtäisiin, sitten saimme ajatuksen että lähdetään liftaamaan Helsinkiin ja käydään siellä moikkaamassa sukulaisia.

Tuumasta toimeen ja eikun mentiin ilmoittamaan liftaus reissusta kotiväelle, otettiin teltta sekä vähän rahaa mukaan ja eikun tien päälle ja liftaamaan kohti Helsinkiä, jonne oli matkaa reilut 600 km, Liftaaminen onnistui ja kyytiä sai mukavasti, ensimmäisen yön me torkkuttiin maitolaiturissa jonka lattialle levitimme teltan aluseksi, ei siis kasattu telttaa. Aamulla käveltiin läheiselle huoltoasemalle, joka ei ollut vielä avoinna kun tulimme sinne, odoteltiin rappusilla istuen baarin avautumista, baarin avauduttua ja aamukahvit ja munkit nautittua me katseltiin vielä huoltoaseman seinillä olevia valokuvia ja julisteita joita huoltoaseman henkilökunta oli pyytänyt kaikilta siellä käyneiltä yhtyeiltä ja artisteilta, niitä kuvia ja julisteita oli paljon joka paikka täynnä.

Sitten matka jatkui ja lähdettiin tien päälle, pikinen tienpäällyste oli uudehko joka höyrysi kuumana auringon sitä lämmittäessä, mainitsen vielä että siihen aikaan teiden päällysteissä käytettiin yhtenä seos-osana jäteöljyä, mistä nimikin öljysoratie tulee. Niin siis minä oli kotoa lähtiessä laittanut jalkaani kesän -67 muotikengät eli ”Retut”, niiden päällinen oli sinistä vakosamettia ja pohjat solukumia, se solukumi pohja suli kuumaa pikitietä kävellessä ja se solukumi pohja taittui joka puolelta kenkää kippuraan ylös, ne kengät oli pilalla, mutta minä päätin kuitenkin niillä Helsinkiin asti mennä.

Siihen aikaan oli autoja huomattavasti vähemmä liikenteessä kuin nykyään, välillä siinä tienvartta kulkiessa ja liftatessa ei tahtonut kyytiin ottajia olla, jolloin me jouduttiin turvautumaan kepuli konsteihin. Eräs tapa jota me käytettiin oli sellainen että me mentiin jonkun tienristeykseen, toinen toiselle puolen tietä ja kun siihen risteysalueelle sitten pysähtyi sopiva auto, eli auto jossa oli kuljettaja yksin, vanhempi mies tai nainen, ja auto joka oli neliovinen sekä menossa siihen suuntaan minne mekin, kun sopiva auto pysähtyi, me juostiin äkkiä auton kyytiin ja kysyttiin että saisko sitä kyytiä, kukaan ei koskaan kieltäytynyt taikka käskenyt pois autosta, mutta ei ne kuitenkaan kovin tyytyväisiltä näyttäneet, jotkut jopa vaikuttivat hieman pelokkailta. Mutta eteenpäin päästiin näinkin.

Sitten meidät otti kyytiin nuori kaunis tyttö joka ajeli kupla volkkarillaan, minä menin takapenkille ja serkkupoika eteen, siinä matkatessa juteltiin niitä ja näitä ja sitten tyttö pyysi serkkupoikaa antamaan hänelle tupakan auton hansikaslokerosta ja sytyttämään sen, serkkupoika otti tupakka-askin ja sytytti kaksi tupakkaa, tytölle ja hänelle itselleen, no siitäkös tyttö rähinän nosti, ja huusi että ei hän sinulle itsellesi tupakkaa luvannut ja et kyllä sitä pyytänytkään, törkeetä, maalaiset, ja nalkutti ja vinoili siitä yhdestä tupakasta sen verran paljon että me sanottiin sille että pysäytä tyttö hyvä auto, tyttö pysäytti ja me kiitettiin kyydistä ja poistuttiin autosta.

Volvolla ajava mieshenkilö otti meidät kyytiin, ja tässä kyydissä me päästiinkin Helsinkiin asti, tästä volvon kuskista oli todella hauskaa ja kuulemma humorista meidän murteellinen puhetyyli, se totesikin että puhukaa te pojat vaan hän kuuntele, tuo teidän murre kuulostaa niin mukavalta ja nauraa hörähteli välillä, no mehän höpöteltiin siinä sitten kaikenlaista ja matka sujui mukavasti. Volvo kuski jättikin sitten meidät Helsingin linja-autoasemalle, jonka kahvioon menimme serkkupojan kanssa sitten ottamaan vähän palasta. Linja-autoaseman kahviossa käveli kaunis nuori punatukkainen rahastaja nainen, minä tönäisi serkkupoikaa että katso saakelin hyvän näköinen rahastaja nainen, serkkupoika vilkaisi rahastaja naista ja alkoi nauraa,

ja sanoi että etkö sinä tosiaan tunne tuota naista ja nauroi vain, minä siihen että, en tunne, pitäisikö muka tuntea, johon serkkupoika, se on sinun täti, äitis sisko Kaino. minä en ollut nähnyt Kaino tätiä muutamaan vuoteen joten enhän minä tunnistanut häntä. Kaino tätä kävi siinä moikkaamassa meitä sitten ja jatkoi matkaansa, kiire oli kun oli töissä. Helsingissä meillä meni mukavasti pari viikkoa ja kotiinsa palattiin sitten lomalle tulevien Helsingin sukulaistensa kyydissä.

 

Nuihin aikoihin myös tytöt rupesi kiinnostamaan minua entistä enemmän, olihan ne toki kiinnostaneet jo aikaisemminkin, mutta se oli ollut sellaista ”sormi peliä” kuten tuolla aikaisemmin tuli jo kerrottua. Mutta nyt oli jo käytössä toisenlainen ”uloke” sormi ei enää riittänyt, ja kontakteja oli kaiken moisia, ensimmäisen kerran minä menin kihloihin 16 vuotiaana, tyttö joka kävi samaa koulua kuin minäkin, en kertonut vanhemmilleni tästä kihlautumisesta mitään.

Kyläbaarin rouva päivitteli että voi voi sinua poika rassu, kun minä kerroin hänelle olevani kihloissa, hän kysyi minulta että miksi minulla ei ole sormusta, on minulla rahapussissa minä vastasi hänelle, ja näytin kukkarostaan leveää kultaista kihlasormusta, baarinpitäjän kysyi miksi minä pidän sormusta kukkarossa, kerroin hänelle sen saman jonka baarinpitäjän rouva jo tiesikin, olihan hän nähnyt baarissa, että minulla oli tyttöjä muitakin kuin vain tuo kihlattu, ja tämän kerroin myöskin syyksi miksi pidin sormuksen piilossa.

Se kihlaus ei kuitenkaan kauan kestänyt, muutaman kuukauden vain ja elämä jatkui, koulu loppui ja minä menin töihin huoltoasemalle, välillä kävin opiskelemassa autonasentajan pätevyyden itselleeni. Mutta sitten pamahti yksi tyttö paksuksi, tyttö oli silloin 16 vuotias ja minä 18 vuotias. Avioliitto siitä tuli, minä sovin tytön kanssa että hän, tyttö siis järkkää kaiken, minä en osallistu mihinkään, tulen ainoastaan paikalle silloin häihin ja se häiden täytyy olla pienet, ei mitään suurta. Sitten se päivä koitti, on minun häät oli aika astua avioliittoon, tuleva vaimo oli järjestänyt häät, oli ihan kirkkohäät järkänny, vaikka oli ollut puhetta nimenomaan ihan pienistä häistä.

Häät oli toisella paikkakunnalla kuin missä minä asuin. Oli siis hääpäivän aamu ja minusta tulee tänään ukkomies voi saakeli ajattelin.  Äiti herättelee minua, alahan nousta ylös ja mene suihkuun ja laita itsesi äkkiä kuntoo, on kohta lähdettävä ajamaan että kerkeämme ajoissa kirkolla. En ehtinyt edes kunnolla vielä nukahtaa, ja piti jo nousta, minä tulin vasta aamuyön tunteina naisista kotiin, olin erään tytön luona ja meillä oli niin mukavaa ”nak nak”. Pesut ja pisut tuli suoritettua ja sitten me ajettiin kirkolle jonne oli matkaa noin 100km.

Kirkolle saavuttiin ajallaan ja vaimon tekele oli siellä odottamassa, hän oli varannut minulle parturi/kampaajan, no äkkiä sinne sitten, mutta kun me mentiin sinne niin se parturi/kampaaja sanoi ettei tälle tukalle kannata tehdä mitään, tämä on jo hyvä, ja tarkoitti tietenkin minun tukkaa, siihen aikaan oli muotia miehillä ”beatles-tukka” jossa minivogue, ja minulla oli silloin sellainen "tiekarhun repimäturve".

Tämä minun tuleva vaimo oli myös käyny tällä samalla parturi/kampaajalla aikaisemmin samana aamuna, ja voi perkele minkälainen tukka hänelle oli tehty, ei saatana ajattelin minä, mutta en kehdannu sanoa mitään. Normaalisti tällä tulevalla vaimollani oli pitkät suorat hiukset, mikä oli minusta hyvän juttu, ja sopi tälle tytölle erittäin hyvin, mutta nyt siihen tukkaan oli tehty permanentti, ei saakeli, nyt tyttö oli kerta permanentilla tullut 30 vuotta vanhemman näköiseksi, niin siis... ei hyvä. Täydellinen vitutus iski päälle kun menimme kirkon eteiseen, ja näin sieltä että kirkon käytävän vasenpuoli oli ihan täynnä porukkaa (morsiammen kutsumaa porukkaa) ja kirkon oikeallapuolella oli neljä henkilöä, eli minun isä, äiti, sisko ja nuorin veli, vanhin veljeni ja toinen minun siskoista eivät tulleet, minä ei kyllä muista olinko heitä edes kutsunut, tai enhän minä kutsunut ketään, varmaan minun vanhempani ovat voineet mainita heille, siis minun sisaruksille, että menen naimisiin, mutta jos heillä sattui silloin olemaan muita tärkeämpiä menoja, no ne tuli joilla ei ollut muuta menoa, minulle se oli ihan sama vaikka ei olisi tullu ketään. Ei olis tarvinnut silloin siellä kirkon eteisessä paljon vitusta lisää niin minä olisin lähtenyt. Minua vitutti ja rankasti silloin, eikä ole koskaan sen jälkeen minua niin raskaasti ottanut kupolista kuin silloin siellä häissä.

Me nuoripari vihkitilaisuuden jälkeen sitten mentiin valokuvaamo studiolle, niin siellä kuvaaja hääkuvaa ottaessa sanoi minulle että saisko vähän hymyä, niin minä siihen vastasin että ”ei tässä pahemmin nyt hymyilytä” eikä hymyä niissä kuvissa näy, siis minulla.

Häävastaanotto oli järjestetty morsiamen vanhempien kotitalolle. Siellä sattui sitten sellainen tapaus, että kun me nuoripari otettiin onnitteluja vastaan ja siinä meidän edessä pöydällä paloi kaksi kynttilää, minä siinä jotain kumarruin tekemään ja silloin minun hiukseni syttyivät palamaan, niistä kynttelin liekeistä, itse en muista mitä silloin tuli sanottua, mutta äitini kertoi jälkeenpäin, että se ei ollu kovin nättiä, häävieraat olivat vähän aikaa olleet monttuauki minun kommentin jälkeen.

Minä olen yrittänyt miettiä että mistä ja milloin me ostettiin kihlat ja missä me oltiin hääyö, mutta ei ole minkäänlaista muistikuvaa, ja tämä muistamattonuus ei johdu mistään päihteistä tai muusta sen tyyppisestä vaan ainoastaa siitä että ne ei ole olleet minulle mitenkää ”merkittäviä” tapahtumia joten ne ei ole jääneet muistiin mitenkään.

Tähän avioliittoon osin liittyen sellainen asia että minun kodissani musiikki soi paljon, siis kodissa jossa kasvoin, lapsuudenkodissa. Minun isä oli musiikkimiehiä ja hän hankki myös meille lapsille soittimia, oli akustinen-, sähkö-, ja bassokitara, sähköurut, rummut ja mandoliini sekä koulupuhaltimia sekä oli äänentoistolaitteita, minunkin nuoruuden harrastuksiin kuului musiikki, minä tein esimerkiksi ensimmäisen oman sävellykseni noin16 vuotiaana. Minä ja veljeni soitettiin ja harjoiteltiin paikallisten yhtyeitten kanssa, me molemmat lopetettiin musisointi tai oikeastaan jouduimme lopettamaan soittamisen jo alle kaksikymppisinä,

ja nimenomaan meidän vaimojen vaatimuksesta heti meidän avioiduttua. Tytöt tykkäsi soittajapojista ja me oltiin tavoiteltuja poikakavereina, mutta aviomiehenä sellainen kuin muusikko on huono vaihtoehto, eikä sovi ollenkaan aviomieheksi, ovat rahattomia juoppoja retkuja tälläinen asenne muusikkoja kohtaa oli, siis siihen aikaan kun me olimme nuoria, ja on kai vieläkin niin sanotuissa "paremmissa perheissä" tai ainakin sellaisissa perheissä jotka luulevat olevansa ”parmpia perheitä”. Olihan se vasta vihitylle vaimolle liikaa että mies on 3-4 iltaa/yötä viikossa pois kotoa, ties missä soittelemassa ja harjoituksissa.  Niinpä minäkin möin soittokamani heti häitten jälkeen, ennen kun lähdin armeijaan. Ostin soittimien myynnistä saaduille rahoilla vaimolle muunmuassa c-kasettisoittimen joka oli siihen aikaan sitä suurinta uutuutta soitin markkinoilla ja oli kallis, yleensä siihen aikaan oli levysoitin tai kelamankkaa, mutta niitäkin oli vain harvoilla.

 

Kolme päivää häiden jälkeen minä meninkin sitten armeijaan.

 

 

 

ARMEIJA

 

 

Minä en halveksu tai halveksi Suomen armeijaa enkä armeijan menetelmiä ainakaan pahemmin. Mutta minua ottaa päähän esimerkiksi sanonta, siellä sinusta tehdään mies, armeijassa sinusta tulee mies. Joku lesbo nais-sotilas voi toivoakkin että näin kävis, mutta yhtä munattomia ne on sieltä lähtiessä kun sinne tullessa, mutta se on vain sanonta, vitut siellä mitään miehiä tehdään, miehet tehdään siviilissä. Jos sinusta ei ole ennen armeijaa tullut miestä niin ei sinusta miestä tule armeijassakaan, ainostaan kusisukassa hyppivä arkajalka. Mihin nämä jutut perustuu. En ymmärrä tai sitten ymmärrän liiankin hyvin sen mitä muut ei ymmärrä. Seuraavassa mitä olen kirjoittanut omasta armeija ajastani. Siinä selviää ajatukseni ja käsitykseni siitä miestehtaasta. Ennen armeijaan lähtöäni en edes käyttänyt ajatuksen ajatusta koko armeijalle, se ei minua kiinnostanut. Sitten kun olin siellä varuskunnassa, kasarmilla, komppaniassa ja siellä omassa tuvassa ja kahtelin niitä alokkaita ja niitä yli innokkaita alikersantti ja korppi raukkoja, ajatukseni vain vahvistui siitä paskasta ja sydämmeni nauroi. Mitä tekemistä on tuollaisella paskalla isänmaan ja maanpuolustuksen kanssa ajattelin, omasta puolestani pistin topin koko hölynpölylle. Nyt kun eletään 2010-lukua niin kaikki se humpuuki ja hölynpöly on poistettu varusmieskoulutuksesta mikä oli minun aikanani. En sano että se on minun ansiota, koska sillä ei ollut mitään merkitystä miten minän kävin armeijan, mutta minä huomasin jo silloin että suurin osa siitä oli paskaa enkä alistunut siihen paskaan. Yhtä hyvinhän olisi esimerkiksi cooperintestin voinut suorittaa kirjallisena kirjekurssin kautta ja sama tulos olisi saatu maaanpuolustuksellisesti katsottuna. Se huomion tein että mitä hölmömpi ja yksinkertaisempi henkilö/sotilas oli kyseessä niin sitä enemmän se hyppi. Koulutetut ja älykkäät saivat natsansa ilman hyppimistä. Näinhän se on täällä siviilissäkin, hölmö hyppii ja viisas pääsee vähemmällä.

 

Armeija on kovajuttu ja siellä tehdään miehiä, sanotaan, mutta en minä huomannut siellä mitään tuollaista, kovajuttu ja miehiä tehdään, voi olla että joillekkin on, olkoon heille niin, mutta minulle se oli aikoinaan pelkkä läpihuuto juttu, siinähän se sivussa meni. Minä en paljon satsannut koko armeijan touhuun, naiset oli siihen aikaan se pääjuttu. Veljeni vapautui armeijasta pari kuukautta aikaisemmin kuin minä omani aloitin, mutta ei me koskaan veljen kanssa juteltu armeijasta, ei sen puoleen ei minun isäkään koskaan sitä armeijaa mitenkään hehkuttanut vaikka oli sodassakin ollut mies.. 

Se päivä kun minun piti lähteä armeijaan, se sama juttu toistui kuin silloin hääaamuna, siis kolme päivää häistä oli tämä lähtö armeijaan. Minä asui vielä vanhempieni luona vaikka olikin jo avioitunut. Minä olin siis taas ollut yön naisissa, vai pitäisikö sanoa naisessa, enkä minä muistanut koko armeijaan lähtöä. Äiti herättelee ja patistaa pesuille, eihän siinä sitten muuta kuin pesulle ja matkaan, kohti kasarmeja. En minä kerinnyt sinne ihan ajallaan, sinne kasarmille, mutta ottivat nuo minut kuitenkin vastaan.

Armeijassa ole meni sitten pelleilyksi, siellä oli niin paljon paskaa ja humpuukia että hän kieltäydyin järkiään kaikesta sellaisesta, joka ei mitenkään ollu mielestäni järkevää. Kaiken näköiset juoksut ja pyörällä ajelut sekä hiihtelyt sai minun puolesta olla, en niihin lähteny mukaan. Minulla on normaali kehonlämpö 37.2 C astetta, joten sain aina tarvittaessa vapautusta palveluksesta kun käväsin vain lekurilla, ja minähän kävi siellä ahkeraan. Tuli myöskin lähdettyä omalla luvalla aina silloin tällöin kaupungille ottamaan vähän näkäräistä, aina läksin kun rupesi kasarmilla olo tympimään. Samassa komppaniassa oli eräs silloin jo lupaava ja myöhemmin hyvin menestynyt TT-kilpa-ajaja, nykyinen RR-sarja, oli siis suorittamassa myös asepalvelustaan, ja hänellä oli samat ajatukset vähän kuin minulla eli tämä täällä on paskaa ja peräkamarin poikien kerho hommeleita. Joten hänen kanssaan tuli vedettyä armeija läpi vähän niin kun lonkalta ja omilla ehdoilla.  Tässä kerron vain muutamia juttuja miten me asevelvollisuus suoritettiin. Eka kerran kun meihin iski pitkävetisyys, eikä aika kulunut. Niin silloin AHAA Ideana syntyi meille ajatus että tuollahan on se "upseerikerho", tämä "upseerikerho" oli varsinaisen kasarmialueen ulkopuolella mutta joka kuitenkin oli varuskunnan alueetta ja siellä oli vanha rakennus, jossa kapiaiset sekä muut varuskunnan työntekijät viettivät vapaa-aikaansa, se ei ollut virallinen upseerikerho ja siellä oli kaiken arvoisia upseereita, me saatiin tälläisen paikan, eli epävirallisen "upseerikerhon" olemassa olosta tietää eräältä kersantilta, tämä kersantti tuli aina kun se oli kasarmilla kuluttamaan aikaansa varusmiesten luokse, mukava lupsakka mies kun oli. Niin siis se ahaa! idea tuli meille, että mennään ottamaan ”upseerikerholle” muutamat, kai siellä jotain juomaa on tarjolla meillekkin, no eikun sinne kävelemään, sinne alueelle ei ollut varumiehillä asiaa, koska se ei ollut kasarmialuetta, oltiin siis menossa puntikselle. Perille päästiin ja eikun sisään, ovella katsottiin että onkos täällä ketään tuttuja, hei tuolla on komppanian luutnantti mennään sen pöytään, luti katsoi vähän ihmeissään, TT-kaveri kertoi muutaman kirosanan säestyksellä miksi me tultiin, luti hymyili ja sanoi että tämä ei ole luvallista mutta....mutta..tämä on henkilökunnalle ja olette kasarmialueen ulkopuolella luvatta. Mutta olkaa nyt sitten, mutta tästä ei kyllä teille hyvää seuraa, siihen me että OK. Illasta muodostui oikein rattoisa ja hauska ja eikä janokaan päässyt yllättämään juoma oli hyvää ja sitä oli riittävästi, kaverini vielä juomien vaikutuksen alaisena yritti kanittaa kapiaisille mantteliaan yhestä viinapullosta. Niinhän siinä sitten kävi kun arki koitti että me kumpikin saimme kaksikymmentä vuorokautta putkaa, ja se oli siihen aikaa koko aika putkassa, eli ympäri vuorokauden, mitä nyt tunti kävelyä päivässä pääesikunnan parkkipaikalla vartian kanssa, ja vielä erikoisuutena se näihin meidän putka tuomioihin tuli että meidän täytyi nämä putka tuomiot kärsiä eri varuskunnissa, eli TT-ajaja toisessa ja minä toisessa varuskunnassa, miksi näin?? Selitys oli se että kun putkavartio on varusmiehistä koostuva ja on se vaara olemassa että jos me, siis minä ja TT-ajaja samassa päävartiossa kärsimme putkarangaistuksemme niin me voidaan yhdessä aiheuttaa hämminkiä ja yllättäviä tilanteita ja kun vielä vartiovarusmiehillä on aseissaan kovatpiipussa, niin on turvallisuus syistä parempi ettei me olla samassa kasarmissa. Ei siksi että me olisimme aseisiin tarttuneet vaan vartiossa olleista varusmiehistä kun ei ollut takeita.

 

Erään toisen kerran kun meidän teki mieli lomille niin me mentiin illalla komppanian vääpelin kotia, ja sanottiin vääpelille että me ollaan lähdässä lomille, että tarttis luvat, vääpeli sanoi ettei se käy, no me sanottiin vääpelille että se on sinun asiasi, tee mitä tykkäät mutta me lähdetään lomille, no se vääpeli sitten kuitenkin suostui ja ilmoitti komppaniaan että nämä kaverit lähtee kahden päivän lomalle, ja vielä sellainen ehdon se vääpeli asetti meille että hiukset on sitten lyhyet kun tulemme lomilta. Me tultiin sitten aikanaan lomilta, minä olin viisi päivää ja kaveri viikon, hiukset me tietenkin unohdettiin lyhentää, mutta tultiin kuitenkin. Taas kilahti putkaa, tällä kertaa kaksikymmentäneljä vuorokautta molemmille, ja sama juttu kun aikaisemmin eli eri varuskuntiin kärsimään rangaistusta. Tämän jälkeen jo viimeisetkin kapiaiset alkoi uskoa että me ollaan tosissaan, ja ettei meistä malli varusmiehiä saa, saimme aikalailla omaehtoisesti asevelvollisuuden suorittaa, mutta kuitenkin järkevästi ei hölmöillen, eihän me edes osattu hölmöillä.

Armeijassa oloaikana joka oli kestoltaan 11 kk, ylipalvelusaika mukaan lukien, minä sai vain kaksi virallista lomaa jotka olivat valaloma ja sitten kolmen vuorokauden loma, joka myönnettiin kun anoppi oli komppanian ylivääpelille soittanut ja pyytäny laskemaan minut lomille koska minusta on tullut poikalapsen isä. Soittihan se anoppi minulle tietysti ensin, ja sanoi että alahan tulla katsomaan poikaasi sairaalalle, johon minä vastasin että ei se taida nyt onnistua, sen enempää anopille selittelemättä, mutta mitäpä ne anopille minun asia kuuluukaan. Syyhän siihen miksi ei loma onnistuisi oli se, että minulta oli kaikki lomat palanut ja oli vielä lisäksi kaikenmaailman komppaniasta poistumiskiellot ym, päällä.. Nämä lomien palamiset ja poistumiskiellot olivat seurausta näistä minun ja TT-ajan luvattomista reissuista, Tämä viimeisin reissu jota me tuolloin lusittiin, suuntautui yhtenä arki-iltana läheiseen kaupunkiin, jonne me ajettiin TT-ajajan juuri ostamalla uudella moottoripyörällä, nauttimaan muutamat huurteiset, ja tietenkin luvatta. Me olimme yöllä tulleet komppaniaan aika hiprakassa, meiltä oli armeijan hatut kadonneet. ja päivystäjänkirjassa luki näin, päivystävänupseerin kysyessä näiltä varusmiehiltä, että kumpiko ajoi moottoripyörää, oli TT-ajaja vastannut, ettei hän muista kumpi meistä ajoi, johon minä olin lisännyt että eipä sitä minunkaan tullu katottua, tämä siis päivystäjän kirjasta.

Niin se loma jota anoppi oli minulle anonut ylivääpeliltä, ylivääpeli myönsi minulle kolmen vuorokauden loman, sanoi vielä että muista sitten käydä sitä poikaasi ja vaimoasi katsomassa.

Sattui olemaan  juhannusaatto kun minä lähdin ”isyyslomalle”. Niinhän siinä sitten kävi että minä eksyin juhannuksenviettoon, muistin käydä vain viimeisenä lomapäivänä, paluumatkallaan takasi varuskuntaan äkkisestään vilkasemassa lasta ja vaimoa sairaalassa.

 

Komppanianpäällikkö jota pidettiin komppaniassa kovana ja vittumaisena miehenä, kutsui jo armeija-ajan alussa minut juttusilleen, ja silloin puhuttiin asiat halki ja minä tein hänelle selväksi mitä minä en hyväksy tästä systeemistä ja tein selväksi hänelle senkin miksi en. Komppanian päällikkö sanoi että hänen on kuitenkin aina annettava minulle muodollinen rangaistus, muitten takia ettei vaan muut sotilaat ala ottaa minusta ja TT-ajasta mallia jos näkevät ettei rangaistusta tule. Minusta tuli eräällä tapaa komppanianpäällikön luottomies, eli aina kun oli sellaisia tapauksia varuskunnassa jossa varusmies saattajaa tarvittiin, ja joka joutui näissä tehtävissä kantamaan asetta mukanaan jossa oli kovatpiipussa, niin minut valitiin aina näihin tehtäviin, minä sai tehtäväkseni kuljettaa seonneita "hulluja" ja linnankundeja ym, lääkärille sekä hoitoon. Minä kysyin kerran komppanianpäälliköltä miksi juuri minä, se totesi vain että, sinä et ole sellainen että ketää ampuisit, ellei nyt sattuisi oikea tosipaikka olemaan kyseessä, eli henkeä uhattaisiin. Meillä oli, siis komppanian päällikölle ja minulle syntynyt järkevä toiminta ja keskusteluyhteys kaikesta, ja ilman minkäänlaista pokkurointia, tosin tämä käytäntö vain kun me keskusteltiin kahden kesken. 

Kerran sama komppanianpäällikkö kutsui minut luokseen, silloin varuskunnassa oli vähän sekava tilanne meneillään, koska eräs alokas oli uhkaillut tappavansa kaikki ja etsinyt asetta. Komppanianpäällikkö sanoi minulle että auto tulee pihaan ja sinä otat aseen ja viet alokkaan lääkärille ja sinähän tiedät miten toimitaan, sanoin että tiedän erittäin hyvin. Kuorma-auto tuli pihaan ja minä otin konepistoolin ja lippaallisen kovia, sanoin kaverille jonka vartiosotilaat olivat tuoneet putkasta kuorma-auton luo että lähetään me nyt ja hypätään tuonne kuorma-auton lavalle kuljetuskoppiin. Sitten matka alkoi lääkärille toiseen varuskuntaan, se kaverihan rauhoittui heti siinä autossa kun huomasi että saattaja ei ollutkaan mikään nipo, vaan on oikea ihminen, kylläkin ase sylissään, siinä sitten juteltiin matkan aikana niitä ja näitä. Meidän piti ajaa kaupungin läpi matkalla sinne toiseen varuskuntaan. Kaveri siinä istuessaan totesi että mitä teet jos hän nyt hyppää ja lähtee pakoon, niin minä sanoin että elä nyt hyvä mies hyppää särjet itsesi, mutta jos meinaat tosiaan hypätä niin hyppää silloin kun pysähdytään liikennevaloihin, mutta sen sanon sulle ettei kannata, sillä kun pääsemme lääkärille saat punaisetpaperit ja pääset heti pois, sen takaan. Kaveri kysäisi siihen vielä että ampuisitko jos hän lähtisi pakoon, minä sanoi siihen että luuletko hän että minä hullu olen, en varmasti ampuisi, en edes varoituslaukausta, ei sitä rauhan aikana toisiamme ammuta, ja että komppanianpäällikkö luotti minuun etten minä ketään ammu. minä sanoi siinä samalla vielä että et muuten ole ensimmäinen kaveri jota vien tällä lailla punaisia papereita hakemaan. Tosin ampujana minä olin valioluokkaa. Kolme kertaa minä kävin armeijan aikana ampumaradalla ammunnoissa, ja joka kerta minä ammuin valiot, minä sai aina valioista kuntoutuslomaa, mutta ne paloi samantien. Minut valittiin tarkka-ampuja joukkoon, mutta siitä minä jouduin pois epäsotilaallisen käytöksen vuoksi. Mainittakoon se että minä en ollut ennen armeijaa ampunut kuin ilmakiväärillä muutaman kerran ja sitten starttipistoolilla. Kun minä kerta toisensa jälkeen ammuin valioita niin paljon siviilissä ampuneet metsästäjä taustaiset sotilaat eivät uskoneet minun ampuma kokemusta kun kerroin sen heille, näiden ihmetellessä minun osumatarkkuutta. Siksi varmaankin eivät uskoneet koska he itse eivät onnistuneet ampumaan valioita vaikka olivat olevinaan siviilissä hyviä metsästäjiä/ampujia, minä vieläpä tahallani "ärsytin" heitä neuvomalla, että se valion ampuminen on helppoa, eli ampuu vaan siihen taulun keskellä olevaan mustaan ympyrään, se on siinä, eli tähtää siihen mustaan ei muualle. Näytin vielä heille miten tähdätään, eivät tykänneet hyvää. Niin vielä tästä kaverista (alokkaasta), jota minä käytin silloin siellä lääkärissä, hän sai tosiaankin punaiset paperit, eli vapautettiin palveluksesta lopullisesti,  tämä alokas oli jo 26 vuotias ja tuli suoraan vankilasta armeijaan.

Armeija tuli käytyä, yp eli ylipalvelusajan 44 vrk minä olin komppaniassa ryhmänjohtajana ja päivystäjänä.

Ylipalvelusta suorittaessani erään kerran päivystäjä vuorossa ollessani minun tehtävä oli aamulla komppanian alokkaiden kokoaminen taisteluvarustuksessa varuskunnan etupihalle, josta sitten kouluttajat jatkoivat alokkaiden kanssa metsään harjoituksiin. Minä komensi uudet alokkaat valmiiksi tupien käytäville riviin ja siitä sitten tupa kerrallaan marssivat pihalle kolmeen riviin, lopuksi minä tarkisti kaikki tuvat että ne oli kunnossa ja kaikki alokkaat ulkona, yhdessä tuvassa olikin yksi alokas joka touhusi hurjana ja minut nähdessään säikähti ja teki asennon, johon minä, älä turhia lepo vaan, kysyin alokkaalta että missä ongelma, alokas alkoi kertoa että hän ei saa tätä panoksenmurskaajaa rynnäkkökivääriin laitettua, alokkaalla oli lisäksi rensselit ym päälle laittamatta, kaiken lisäksi alokas alkoi itkeä, minä annoin hänelle nenäliinan ja sanoi että tämä touhu täällä on vain leikkiä, ei tätä kannata noin vakavasti ottaa, otin alokkaalta rynnäkkökiväärin ja laittoi patinmurkaajan paikoilleen ja samalla annoin ohjeita alokkaalle miten toimia ja mitä laittaa päälle, sitten mentiin ulos ja alokas riviin muiden joukkoon, komensin alokkaille asento ja tein ilmoituksen ylikersantille ja luovutin alokkaat hänen komentoon.

Minä olin jo aikaisempina päivinä kiinnittänyt huomion tähän pieneen ja arkaan sekä pelkäävään alokkaaseen. Minä oli huomannut käytävällä tupakkapaikalla istuessa että tämä alokas ei liiku tuvastaan iltaisin missään, ei tule edes käytävän päässä olevaan oleskelutilaan missä muut alokkaat aikaansa kuluttivat palveluajan ulkopuolella, jutellen ym jos eivät olleet sotilaskodissa (sotkussa).

Minä päätti käydä alokkaan juttusilla, illalla kun alokkaat ovat palanneet harjoituksista metsästä, ja kun olen ensin käyttänyt komppanian ruokailemassa.

Ruokailun jälkeen suurin osa alokkaista läksi sotkuu, tekivät ilmoituksen minulle olinhan päivystäjänä. Siihen aikaan tentattiin ilmoitusta tekeviltä alokkailta kauluslaatta arvomerkkejä, jos halusi sotkuun mennä. Minä ei tätä tenttiä alokkaille koskaan suorittanut, ainoastaan annoin ohjeita jos huomasi jotain rikkeitä tai epäkohtia. Siis sinä iltana suurin osa alokkaista ja muusta komppanian porukasta oli mennyt sotkuun tai jonnekkin muualle. Komppaniassa oli hiljaista, Menin tupaan missä oli tämä pieni, arka ja pelokas alokas, hän ei ollut käynyt tekemässä ilmoitusta minulle sotkuun menosta, joten minä päätin tarkistaa tilanteen, ja kysyä missä syy moiseen, tämä alokas loikoili sängyllä ja kun minä astui tupaan hän säikähti, ja ryhtyi kaiken maailman armeija asentoja tekemään, minä että että seis, seis ota iisisti ei mitään pokkurointia, ja kysyi miksi et ole mennyt sotkuu, alokas siihen että, en minä.  minä siihen, miksi et. alokas vastaa ettei hän pääse,  minä siihet, et pääse, miksi et pääse. Alokas kertoo että hän on kaksi kertaa yrittänyt, mutta päivystäjä ei ole päästänyt, ne vain nauravat hänelle. minä siihen että no johan nyt on perkele, laita nyt päälles ja lähetään nyt heti sotkuun, minä hommaan ensin jonkun päivystäjäksi siksi ajaksi,

päivystäjä tuuraajaksi löysin yhden korpraalin. Niin sitten minä ja tämä arka alokas mentiin sotkuu, jossa tämä alokas ei ollut vielä ennen käynyt, me juotiin munkkikahvit ja tutustuttiin sotkun paikkoihin, ja mikä tärkeintä tämä alokas sai soitettua kotiinsa, sotkun puhelinkopista, tätä soitto mahdollisuutta varusmiehillä ei ollut muualla kuin sotkussa.

Siinä sitten illan mittaan juteltiin niitä ja näitä. Komppaniaan palattiin sitten aikanaan, minä muistutin vielä tälle alokkaalle tämän sotku reissun päätteeksi, että niin kauan kun minä on täällä komppaniassa, aina kun haluat sotkuun ja et onnistu pääsemään, niin tule käymään minun luona, niin homma järjestyy, ja ilman mitään pelleilyä, jos sinulla tulee muita ongelmia, niin heti vaan tulet minun luokseen, kaikki järjestyy, näin minä opastin alokasta. Useamman kerran tuli meidän käytyä yhdessä sotkussa ennen kuin alokas sinne yksin uskaltautui. Päivystäjälle ilmoituksen tekeminen alkoi luonnistaa, tosin minä olin päivystäjän vierellä alokkaan tehdessä ilmoitusta ensimmäisiä kertoja, ihan vaan varmistamassa ettei asiattomuuksiin mennä. Niinhän siinä sitten kävi että kun minun aika tuli lähteä siviiliin, niin tämä pieni, arka ja pelokas alokas oli enää vain pieni, arkuus ja pelokkuus olivat kaikonneet. Minä sai myös tämän alokkaan itsensä kertomana selville sen, että tämän alokkaan olivat pelotelleet, siviilissä olevat armeijan käyneet kylänmiehet paska puheillaan, että siellä armeijassa sinä joudut kuseen, ja kauheita kauhukuvia maalailleet armeijasta poikarassulle. Sanoin monta kertaa tälle alokkaalle että, muista, ne puheet ovat olleet kaikki puppua, täyttä paskaa, voit unohtaa ne.

Isää ja veljiä tällä pojalla ei ollut, hänen isä oli kuollut hänen ollessa vasta muutaman vuoden ikäinen, hän oli kasvanut perheessä jossa oli hänen lisäkseen äiti ja sisko.

 

Yleiskuntoni laski armeija aikana huomattavasti, heti alokasajan alussa suoritetussa cooperin testissä tulokset oli hyvät, mutta jo armeijan puolivälissä suoritettu testi osoitti että yleiskunto oli laskenut huomattavasti, sitten viimeisessä armeijan loppupuolella suoritetussa cooperin testissä tulos oli huono. Tämä selittyy sillä että siviilissä tuli liikuttua paljon, mutta armeijassa minulta tuo hyöty liikunta jäi vähäiseksi. Yrittihän ne juoksuttaa minua iltaisin urheilukenttää ympäri jotta kuntoni olisi edes vähän noussut, joku alikessu tai korppi oli valvomassa näitä juoksujani, mutta eihän niistä mitään juoksuja tullu, kun en ruvennu juoksemaan, simputusta se oli minun mielestäni ja sehän oli kiellettyä, kyllä sitä aina lähdettiin iltaisin urheilukentälle niin kuin oli määrätty, mutta menimme kuitenkin sotkuun joka oli urheilukentän vieressä, tarjosin siellä aina munkkikahvit juoksuani valvovalle alikessulle tai korpille, ei ne pullikoineet vastaan tälläisestä kuntojuoksu järjestelystä, tiesivät ettei se auta.

 

Minun siviiliin lähtö lähestyi, mutta sekään ei mennyt ihan niin kuin olisin pitänyt.

 

Oli passikuvaukset sotilaspassiin, passikuvan hinta oli 3 mk jonka maksaa sotilas itse, tämähän ei sopinut minulle, en maksanut, koska tämä armeija on valtion juttuja niin maksakoon valtio, yhteisymmärrykseen ei asiasta päästy, joten minä läksi siviiliin ilman sotilaspassissa olevaa kuvaa. Minä meni kotikaupunkini poliisilaitokselle hakemaan leimaa sotilaspassiin, no enhän minä sitä saanut, kun ei ollut sitä kuvaa siinä sotilaspassissa. Se siitä sitten, paskat olkoon koko passi ajattelin silloin. Meni muutama vuosi, minä annoin sen sotilaspassin tyttärelle kauppaleikkeihin kassa kirjaksi, kun ei muuta vihkoa silloin löytynyt, se passi hävisi sitten samantien.

Muutaman vuoden kuluttua minulle tuli kutsu kertausharjoituksiin. En innostunut siitä kutsusta. Olin siihen aikaan töissä eräässä metallifirmassa työnsuunnittelijana ja työparina minulla oli insinööri Masa, Masa sai myös kutsun samoihin kertausharjoituksiin. Konepajapäällikkö ja muu johtoporras laati kaikenlaisia juttuja ja papereita sotilaläänin esikuntaa, ettei insinööri Masa voi tulla kertausharjoituksiin, on tärkeitä projekteja meneillään, mikä olikin totta. Koitti lauantai jolloin klo 12.00 mennessä täytyi viimeistään ilmoittautua kertausharjoitus paikkakunnalla. Insinööri Masa ei saanut vapautusta, joten Masa ilmoittautui kertausharjoituksiin, ja odotti tapaavansa minut myös siellä. Mutta minä ajattelin muuta, noin klo 11.30 minä soitin erään pienen kirkonkylän puhelinkioskista, paikkakunnalle jonne pitäisi ilmaantua viimeistään klo 12.00 (puh numero annettu kutsussa). Puhelimeen vastaa ensin joku pienempi arvoinen kapiainen, hän antaa puhelimen toiselle kapiaiselle joka oli arvoltaan joku, mikä lie kapteeni, en muista enää, minä kerroin hänelle etten voi nyt tulla kertausharjoituksiin, koska minulla on meneillään perheen majanmuutto ja se on pahasti kesken ja lisäksi meidän tytär on kipeä (2 vuotias minun uudesta avioliitosta) joten minä en voi nyt jättää vaimoa ja lasta, kapteeni vastaa siihen että, tänne on tultava paikanpäälle, (n.85km) tätä asiaa ei voi puhelimessa käsitellä, minä sanoin siihen että onko siellä paikalla ketään sellaista joka voisi päättää sen nyt tässä puhelimessa, kapteeni siihen, että ei, no ei voi sitten mitään sanoin minä, en sitten tule, kapteeni siihen heti että hei..hei hetkinen.. hetkinen sotilasläänin komentaja everstiluutnantti astui juuri sisään hetkinen. Seuraavaksi puhelimesta kuuluu  everstiluutnantti…... puhelimessa, minä esittelin hänelle itseni ja kerroin hänelle aivan rehellisesti ja suoraan asiat miksi en voi tulla kertausharjoituksiin, everstiluutnantti sanoo siihen että, asia selvä, laita edellä kertomasi paperille, ja lähetä se hänelle henkilökohtaisesti sotilasläänin esikuntaan, ja teidät on nyt vapautettu näistä kertausharjoituksista, pikaista paranemista tyttärelle ja onnea uuteen kotiin.

Minä lähetin everstiluutnantille esikuntaan henkilökohtaisen kirjeen, ja laitoin siihen kaiken mitä oli hänelle puhelimessa kertonut, ja pyysin siinä kirjeen lopussa vielä lisäksi vapautusta rauhanaikaisesta palveluksesta. Eikä minua ole sen jälkeen häiritty niiltä tahoilta.

Insinööri Masa palasi kertausharjoitusten loputtua töihin ja ihmetteli kun ei nähnyt minua siellä kertausharjoituksissa, Minä kerroin että olin saanut vapautuksen. Insinööri Masa tietysti heti utelemaan että miten se oli mahdollista, minä kerroin hänelle rehellisesti miten se onnistui, mutta tätä selitystä ei Masa uskonut ja tivasi että mikset sinä voi kertoa hänelle rehellisesti miten sait vapautuksen, minä vannotin hänelle että tässä oli rehellinen totuus, mutta vieläkään Masa ei, eikä kukaan muukaan usko sitä miten minä sain sen vapautuksen, kaikki aina vain sanoi minulle, miksi et sinä voi kerto todellista syytä. Täytynee kai tässä ruveta kehittelemään joku uskottava valhe kun totuus ei kerran kelpaa.

 

Kun minä palasi armeijasta asuin kaksi viikkoa ennen armeijaan lähtöä vihityn vaimoni kanssa ja sitten minä läksin. 

 

 

 

 

PERHE JA ELÄMÄ

 

Armeijan jälkeen menin opiskelemaan hydrauliikkaa sekä pneumatiikkaa, siinä ohessa vielä opiskelin dieselasentajaksi. Tapasin niihin aikoihin erittäin kauniin tytön, joka kylläkin oli jo kihloissa, mutta se ei meitä silloin haitannut, suhde kesti noin kaksi kuukautta kunnes me paljastuttiin, tytön sulhaselle oli joku rollinut. Siihen minun ja tytön suhde sitten loppui, se oli suhde joka oli parasta minun elämässä. Minun vaimo ei saanut tietää tästä suhteesta mitään, vaikka olisi tiennytkin, ei se olisi haitannut mitenkään, sillä olinhan jo jättänyt hänet vaikka olinkin vielä virallisesti hänen kanssaan avioliitossa, ja minulla ei ollut tuolloin enää minkäänlaisia tunteita vaimoaan kohtaa, ei rakkautta, ei vihaan. Kerronpa tässä vielä miten tuo vaimoni siis se jonka olin jo jättänyt muuttui silloin aikoinaan kun menimme naimisiin, vaimosta tuli kerta laakista vanha-akka kaikinpuolin, tavoiltaan ja pukeutumistyylikin muuttui, se nuori nainen jonka olin saattanut raskaaksi vajaa vuosi aikaisemmin oli kadonnut jonnekkin menneisyyteen. Luultavasti tytön äiti oli ohjeistanut tyttö raukkaa, miten ukko pidetää aisoissa. Mutta kun tyttö sekä hänen äitinsä eivät tienneet että tämä ukko ei ollutkaan mikään tusina-ukko, eivät varmaan olleet vielä ennen tavanneet tämmöistä outoa tyyppiä johon tusina-ukko ohjeet ei päde. Ensinnäkin minä en ollut riippuvainen yhdestä naisesta, minua ei voinut kiristää. Esimerkiksi sillä että ruvetaan pihtaamaan seksissä jo liiton alussa ja laitetaan ehtoja saannille, joten kiitos ja se siitä sitten. Eihän se ole oikein kun jo avioliiton alussa on tämmöistä, niin entäs mitä se on sitten myöhemmin, sitä en aikonut jäädä katsomaan ja kokemaan. Eli se oli sitten moro, ja pärjäile! Minä lähden. Sinne minun silloin 9 kk.n ikäinen poikakin jäi äitinsä luo, kaksi kertaa olin poikaani nähnyt tuona 9 kk.n aikana ja yhden kerran pitänyt vähän aikaa sylissään, eli eipä tuossa mitään tunnesiteitä ehtinyt poikaan syntyä.

 

Minulle uusi lyyli löytyi alle aikayksikön, joka ei pihtaillut, eikä asettanut hölmöjä ehtoja, eikä halunnut äidin ja isän luokse asumaan.

Uuden naisystäväni kanssa minä suunnistin Helsinkiin, meille oli etukäteen sovittu siellä työpaikat, mutta ei asuntoa, se ei kuitenkaan ollut ongelma.

Kun saavuimme Helsinkiin elettiin 70-luvun alkupuolta ja kesä oli hehkeimmillään, naisystäväni oli ollut aikaisemmin 16 vuotiaana Helsingissä töissä, mutta kävi välillä kotiseudullaan opiskelemassa, nyt palasi takaisin Helsinkiin. Minun äiti on kotoisin Helsingistä ja äidinäiti siis mummoni ja kaikki äitini sisaret asuivat Helsingissä. Ei me Helsinkiin ummikkona menty, ei teryleenihousuissa, toppatakki päällä ja heiniä kengissä saamaan turpaan hesalaisilta, ei ei, emme erottuneet maalaisiksi. Mutta toisin oli maalla, jossa olin outo tyyppi, minua haukuttiin ties miksi, ja vain siksi koska minä käytin vähän erilaisia vaatteita, siis erilaisia vaatteita kotiseudun eli maaseudun vinkkelistä katsottuna, mutta taasen Helsingissä minä olin kuin muotitietoinen hesalainen. Jos kävi niin että minä en saanut mistään sopivia vaatteita, niin minä ompelin eli tuunasin ne itse, ostin vaatteita paljon Intian basaarista, paljon käytin myös muotisuunnittelija Kari Lepistön suunnittelemia vaatteita.

Niin oli siis kesä hehkeimmillään kun saavuimme Helsinkiin ja ei ollut asuntoa, mutta ei me asuntoa silloin heti alkuun tarvittukaan, me pyörittiin noin kolme viikkoa hesassa siellä sun täällä, ennen kuin mentiin ilmoittautumaan kumpikin omalle työpaikalle, työpaikoille jotka olimme jo etukäteen sopineet itsellemme ennen kuin tulimme Helsinkiin.. Minä sain sen kolmen viikon aikana jonka olimme ennen työpaikalle menoa hengailleet hesassa porttikiellon Helsingin rautatieasemalle ja asematunneliin, syystä että minä kuulemma vartijoiden mukaan asui siellä, no joo olihan se tavallaan tottakin, muutama yö meidän tuli nukuttua siellä asemanpenkeillä tai sitten öisin muuten vaan hengailtiin asematunnelissa. Aamu yöt olivat mielenkiintoisia rautatieasemalla ja asematunnelissa, siellä pyöri humalaisten lisäksi maksullisia naisia ja poikia myymässä itseään, oli viinanmyyjiä sekä kaikenkarvaista alamaailman porukkaa. Naiset jotka olivat tulossa aamuyön tunteina ravintola Fenniasta usein pyysivät minua saattamaan heidät rautatieasemalta asematunnelin läpi ratikkapysäkille, he eivät uskaltaneet yksin kulkea siellä, johtuen siellä aamuyöstä olevasta epämääräisestä porukasta, ja minähän saattoin heidät aina turvallisesti. Oletettavasti näiden turvaa  pyytäneitten naisten silmissä minä ja naisystäväni olimme kai ainoat luottamusta herättävän näköiset henkilöt siihen aikaan vuorokaudesta niillä nurkilla.

Kun sain sen porttikiellon rautatieasemalle ja asematunneliin, niin ne turvakeikat jäi. Kun yritin kulkea vaikka keskellä päivää rautatieaseman läpi niin vartijat olivat nopeasti paikalla ja käännyttämässä minua takaisin, no se kielto loppui sitten aikanaan.

Asuntokin löytyi työpaikan kautta heti kun ilmottauduittiin työpaikoille, Asuimme aluksi Hämeentiellä, sitten muutettiin Roihuvuoreen E-Instituutin tiloihin. Menimme aviolittoon eli siis meidät vihittiin Roihuvuoren kappalelissa eräänä tortai-iltana töitten jälkeen klo 18.00, vihkipastorina oli niihin aikoihin radiopastorinakin toiminut Nilla Outakoski ja todistajina kaksi seurakunnan työntekijää. Nilla Outakoski kysyi ennen vihkimistä että pitkän vai lyhyen kaavan mukaan, minä sanoin siihen että mahdollisimman lyhyen,  Nilla Outakoski vastasi että katsotaan nyt miten kauan jumala puhuttaa, johon minä sanoi että toivottavasti sillä ei ole nyt paljon kerrottavaa. Ja eikä sillä ollu. Vihkimisen jälkeen Nilla Outakoski kysyi että onko meillä mitään juhlatilaisuutta, niin sanoina  että meinattiin mennä emännän kanssa tuolla herttua krouvissa käymään, mutta on minulla puolikas pöytäviinapullo kämpillä että jos käy niin voidaan me mennä ensin sinne. Ei se käyny pastorille joten me menimme kahdestaan krouville. Seuraavana aamuna fasaanit antoi normaalin herätyksen kaakattamalla ikkunanalla, olivat tottuneet siihen että saavat aamupalan meiltä. Fasaaneille annettiin aamupalat ja lähdettiin tuoreen mutta krapulaisen vaimoni kanssa kävelemään E-instituutin rantasaunalle, niin vastaa tuli tiellä silloinen SAK puheenjohtaja Niilo Hämäläinen joka asui E-Instituutin omistamassa Strömsin kartanossa siinä aivan rantasaunan tuntumassa. Yllätys oli kova kun hän siis tämä Niilo Hämälainen tuli meitä kohti käsiojossa ja sanoi onneksiolkoon teidät on kuulemma vihitty eilenillalla. Siinä otettiin onnittelut vastaan ja muutama sana vaihdettiin ja jatkoimme sitten matkaa vaimon kanssa rantasaunalle ja Hämäläinen jonnekkin, minnekkä lie mennyt. En vieläkään tiedä mistä SAK puheenjohtaja oli tietonsa saanut, mutta aika nopiaa oli tiedonkulku. Ennen kaikkea ihmetytti silloin ja ihmetyttää vieläkin tuosta aamuisesta kohtaamisesta ja onnitteluista se seikka että hän oli "suuriherra" ja me tavallisia "talliaisia", miten hän voi tietää että meidät oli vihitty  edellisiltana. Muuta yhteistä kun meille ei ollut kuin että me asuimme samalla tontilla ja osuuskauppa Elanto oli "takapiruna" molemmilla, olisko ...en tiedä?

Vihkisormuksista sen verran kerron että ostimme tietysti kultaiset sormukset vihkitilaisuutta varten, mutta siihenpä niitten sormusten taru sitten päättyikin, eli heti seuraavalla viikolla möin ne takaisin romukullan hinnalla liikkeeseen josta olin ne ostanut. Sillä eihän se sormus ole kun vain esinen/sympoli, avioliitto syntyy ja on sisällä sydämmessä.

 

Minun luonteesta ja itsepäisyydestä kertoo hyvin sekin, kun olin töissä eräässä kaupassa Helsingissä kallion kaupunginosassa maitopuolen vastaavana. Siihen aikaan myytiin makkarat ym vastaavat tiskiltä, ja siinä silloin jäi aina roiskeita eli osia makkaroista ja lihoista, siis osia jotka leikattiin pois esim, makkaran päät joita ei asiakkaille myyty. Nämä roiskeet olisivat kelvanneet pultsareille, mutta kaupassa jossa olin töissä oli ehdottomasti kielletty antamasta niitä heille eli siis pultsareille, vaan ne "roiskeet" piti laittaa erilleen, ja aina iltaisin viedä roskikseen, lisäksi esim, vanhentuneet jogurttipurkit piti särkeä, maidot ja piimät kaataa viemäriin. Tämä siksi, koska nämä laitapuolen kulkijat niin kaupassa kuin roskiksilla aiheuttivat paheksuntaa ja häiriöitä niin sanotuille normaali kansalaisille ja talon asukkaille. Minä ajatteli että tuollainen menettely ja ajattelu on perseestä, joten minä keräsin vanhentuneet maitotuotteet ja lihatiskiltä roiskeet ym elintarvikkeet joita ei voinut enää myydä, ja laittoi ne joka iltapäivä muovikassiin, ja vein sen kassin töistä lähtiessäni Karhupuistoon, jossa minua odotti aina sovittuun aikaan eräs pultsari. Minä olin sopinut aikaisemmin tämmöisestä järjestelystä tämän kyseisen pultasarin kanssa. Meidän ensitapaaminen tämän kyseisen pultsarin kanssa tapahtui näin. Kerran töistä lähtiessään kun olin viemässä näitä rikottuja jugurttipurkkeja ym tuhottuja elintarvikkeita roskikseen, tapasin tämän pultsarin tonkimassa meidän kaupan roskiksia, mikä oli ankarasti kielletty. Tervehdin tätä pultsaria kuten ihmisiä yleensä tervehditään, eli sanoin päivää ja esittelin itseni ja me jopa kättelimme. Juttelimme siinä tämän pultsarin kanssa, käytiin hänen elämää lävitset, syitä ja seurauksia pengottiin, hän halusi itse kertoa, minähän en ole luonteeltani mikään kuulustelia. No tämä pultsari kertoi silloin ettei hän ole syönyt moneen päivään kuin murusia ja kahvilan pöydästä varastettua ketsuppia ja sinappia, nälkä teettää vaikka mitä, tämä pultsari totesi, ja se mikä tuli erittäin hyvin esiin hänen tarinastaan ja hänen olemuksestaan että hän häpesi itseään. Ymmärsin häntä. Minulla oli silloin myös mukana kassi missä oli minun kotiin menevää ruokaa, omalle perheelleni, Minä annoin siitä kassista tälle pultsarille ruokaa pahimpaan nälkään, ja me sovittiin hänen kanssaan että tästä eteenpäin hän eikä hänen kaveritkaan ole penkomassa näitä meidän kaupan roskiksia eivätkä he muutenkaan pyöri kaupan nurkilla, lisäksi me sovimme että joka päivä tiettyyn kellonaikaan tämä kaveri odottaa minua karhupuistossa, jonne minä tuo hänelle ruokakassin, kassin jossa oli myynnistä poistettuja elintarvikkeita, jogurttia, makkaraa, maitoa, juustoa, leipää ym mitä nyt kulloinkin meni poistoihin/roskiin. Tämä menettely oli siis tässä kauppaliikkeessä missä olin töissä ehdottomasti kielletty kuten jo aikaisemmin mainitsin, mutta minä toimin kuitenkin toisin, järjen äänellä. Haluan mainita vielä tässä että myymäläpäälikkömme oli kiihkouskovainen, eli siis ihmisvihaaja.  No tästä sopimuksestamme tämän pultsarin kanssa, pultsari piti lupauksensa kuten myös minä, joka ilta töistä kotiin Karhupuiston ohi kulkiessani vein kassin siellä odottavalle pultsarille, tästä menettelystä ei tullut sanottavaa kaupan eikä muidenkaan taholta, moni ei kyllä tästä järjestelystä tiennytkään mitään. Tämä pultsari kun kerran toi hänelle ruokakassin karhupuistoon, ryhtyi ylistämään minua kavereilleen, joita oli joskus useampia odottamassa ruokakassia tämän pultsarin kanssa karhupuistossa, niin siis tämä pultsari rupesi kehumaan minua, johon minä totesin äkäisesti, että jos et lopeta tuota nyt heti, niin minä lopetan ruokakassin tuomisen, kiitos korkeintaan riittää.

Minä ei tykkää tyhjänpäisestä kehumisesta etenkään jos se koskee minua itseäni..

 

Lomareissuja

Kesällä 70-luvun alussa lähdin Helsingistä perheeni kanssa viettämään kesälomaa maalle, ostin ennen lomalle lähtöä käytetyn vähän ajetun auton, silloisen työnantajani autoliikkeestä. Ajoin autolla hämeentietä lomalle lähtö edeltävänä päivänä, en huomannut kadussa ollutta teräväreunaista kuoppaa ja ajoin siihen, kova oli jysäys, pysäytin auton kadun reunaan, tarkistin auton ja renkaat mutta en huomannut että mitään vaurioita olisi autolle tullut, Seuraavan päivän aamuna autoon pakattiin kaikki tarpeellinen ja vähän tarpeetonta kaiken varalle mukaan, oltiinhan lähdössä maalle kesäloman viettoon. Noin 6 kk ikäinen tyttövauvamme laitettiin takapenkille äitiyspakkauslaatikkoon nukkumaan ja sitten autonkeula kohti pohjoista, olimme matkanneet noin 300 km kun lähdin ohittamaan edellä matelevaa autojonoa, painoin tallan pohjaan ja ajoin niin kovaa kuin autolla pääsi, kun olin melkein koko autojonon ohittanut hyppäsi hirvi ja kaksi vasaa tielle meidän eteen, en tehnyt äkkijarrutusta koska muistin takapenkillä laatikossa nukkuvanlapsen, jarrutin tasaisesti ja ohjasi auton ajosuunnassa tien vasempaan laitaan eli sille puolelle tietä mistä hirvet olivat tulleet, vierellä madellut autojono joutui suorittamaan paniikkijarrutuksia etteivät törmäisi hirviin, minun tasainen jarrutus ja tienlaidasta koukkaaminen onneksi toimi ja matka jatkui ilman mitään pahempaa, mitä nyt vähän säikäytti.

Mutta ei aikaakaan kulunut tästä hirvijutusta kun vastaan tulevat autoilijat vilkuttavat valojaan, minä ajattelin että nyt on autossa jotain vialla ja hiljensin vauhtia, ja mitä enemmän auton-nopeus laski sitä enemmän alkoi ohjauspyörää ravistaa. Pysäytin auton tienlaitaan ja menin tarkistamaan mistä ravistaminen johtui, syy löytyikin heti, auton oikeanpuoleisen eturenkaan kupeessa oli noin puolikkaan jalkapallon kokoinen patti, rengas oli rikkoutunut edellispäivänä hämeentiellä kuoppaan ajaessani. Vararengas alle ja matka jatkui.

Oli juhannusaatto kun saavuimme perille talolle jonka olimme vuokranneet juhannuksen ajaksi. Sinne tuli myös veljeni nirppanokka vaimonsa kanssa sekä siskoni miehensä kanssa. Aattoilta sujui mukavasti grillaten, saunoen ja uiden, mutta juhannus yön aikana naisväki riitautui jostakin, ehkä alkoholin nauttimisesta, jotkut otti jotkut ei. Ensimmäisenä poistui veljen porukka, vähän niin kuin vaivihkaa lähtivät, heidän mukana oli myös siskoni lähtenyt, meitä oli enää kolme jäljellä, minä ja vaimoni sekä siskon mies, siinä sitten tilanteen meille selvittyä että muut on häipyneet, ei haittaa otetaan muutamat oluset ja pitäisi siellä olla kirkastakin vielä pari pulloa jäljellä, ei ollu, ei löytynyt mistään mitään, talolta aikaisemmin lähteneet olivat vieneet kaikki juomat mukanaan. Siinä tilannetta aikamme  mutusteltiin, tulimme siihen tulokseen, että otetaan riski ja ajetaa kaupunkiin. Laitettiin paikat talossa kuntoon ja sitten ajamaan kohti kaupunkia. Noin kolmekymmentä kilometriä mutkaista soratieta ajettuamme pääsimme vihdoin päällystetylletielle, kun sitä oli jonkun matkaa ajettu kuului jumalaton pamaus ja auton konepeltiin tuli valtava kuhmu, matkanteko jäi siihen, moottorin alapäälaakeri oli leikannu kiinni, kiertokanki sekä mäntä tuli lohkon läpi ja pamahti konepeltiin. Olikohan tullut ajettua vähän liian lujaa, sillä autolla oli ajettu vasta noin 50,000 km. Ei siinä muu auttanut kun ruvettiin pysäyttelemään ohi ajavia-autoja, kyseltiin saisko kyytiä kaupunkiin tai mahdollisesti jopa hinausapua, meidän onneksi siihen ajoi tuttu taksi, joka oli menossa kaupunkiin, siskon mies laittoivat hinausköyden paikoilleen ja niin me sitten köröteltiin köyden jatkona kaupunkiin. Kaupungissa kun oli auto saatu parkkiin ja hinausköydet pois tuli maksun aika, nousin autosta ja meni taksikuskin luo, silloin taksikuski kirosi railakkaasti, saatana sinä olet humalassa. Jos tuon tiesin niin en hinannut metriäkään. Oli istunut koko ajan autossa ja siskon mies hoiteli hommelit. Ei siitä sen enempää, rahalla siitä selvisi.

Juhannuksen jälkeen kävin vaihtamassa auton, lomareissumme voi näin jatkua. Viikonlopuksi olimme varanneet mökin, saaresta Oulujärven keskeltä, mukaan tulivat myös siskoni ja hänen miehensä. Lapset jätettiin aina näitten mökki/talo reissujen ajaksi isovanhempie luo.

Saaressa olevalle mökille täytyi mennä soutuveneellä. Ilma oli kaunis ja lämpöinen mutta tuulinen, tuulensuunta oli suoraan järvenseljältä rantaanpäin, aallot mahtavia vaahtopäitä. Yritettiin ensin soutamalla päästä saareen mutta siitä ei tullut mitään, kun aallot työnsi meidät aina takaisin rantaan, naisväki lisäksi kirkui, että me hukutaan. Aikamme rannassa käveltyämme ja mietiskeltyä, että mitäs nyt tehdään.

Päätettiin sitten kokeilla sellaista, että miehet kahlaavat ja kuljettavat venettä työntämällä ja vetämällä, vaimot ja tavarat ovat veneessä, tähän ratkaisuun päädyimme kun teimme havainnon että järvi onkin yhdeltä kohtaa matalampi, mantereelta saareen, veneen kuljetettiin matalampaan kohtaa kahlaten rantavedessä, ja sitten saareen, ja onnistuihan se, vaikka oli se aikamoista menoa, siskon mies pidempänä veti venettä narusta ja minä veneen perästä työntäen, välillä umpsukkelossa veneen varassa roikkuen, kun jalkani eivät yltäneet pohjaan ja aallokko heilutti venettä. 

Muuten se kesäloma reissu meni ok. En kylläkään enää sen jälkeen koskaan ole vuokrannut mökkiä saaresta jonne ei ole tietä tai siltaa/lossia.

 

Muutamia mieleen jääneitä tapahtumia ja tapaamisia 70 luvun Helsingissä, ja vähän muuallakin.

 

Sen ajan kun asui Helsingissä ja siellä tosi paljon eri piireissä liikkuin, en voinut olla kohtaamatta julkkiksia tai muita sen ajan merkkihenkilöitä. itsessään silloin näihin tapaamisiin ja henkilöihin en kiinnittänyt pahemmin huomiota enkä tehnyt "numeroa" vaikka he olivat sen ajan julkkiksia ja ovat myöhemmin minullekkin vasta "auvenneet", johtuu kai siitäkin että esimerkiksi silloin televisiossa, elokuvissa ym esiintyi minun silloisia työkavereita, kai siihen tottui, ja kun olet nuori niin ..Antaa palaa ei katsota muita..Näin se meni.

 

Rauli ”Badding” Somerjoki, asui tai oikeammin hänen tyttöystävänsä asui samalla kulmilla kuin minä, badding majaili siellä tyttöystävänsä luona, monesti badding odoteltiin ratikkaa n:o 6 samalla pysäkillä, yritin aina saada juttua aikaiseksi, mutta badding oli tunnetusti hiljainen ja ujomies, siispä juttua sain aikaiseksi harvoin, mutta muutaman sanan sain vaihdettua aina kuitenkin. Vuosia myöhemmin kun olin perheeni kanssa kesälomalla keski-Suomessa sukulaisten luona, niin viereisellä tanssilavalla perjantai-iltana oli Badding ja Agents esiintymässä. Siskotyttö halusi kovasti päästä kuuntelemaan baddingiä ja Agentseja, tuli siinä puheeksi siskon kanssa että badding asusteli aikoinaa samoilla kulmilla kun minäkin., siitähän siskotyttö innostui että tänä iltana mennää lavalle kuuntelemaan velipojan kanssa baddingiä ja agentseja ja otetaan-,  nimmarit ja yhteiskuvia. Menimme sitten illalla tanssilavalle siskon kanssa, ostimme liput, siskotyttö sanoi heti, että nyt sitten niitä nimmareita hakemaan ja kuvia ottamaan ennen kuin aloittavat esiintymisen, no mikäs siinä. Ensin oli tietysti kaikki järkkäri että seis...seis. ei mtään asiaa sinne,

siinä järkkäreidden kanssa juteltuani he päästivät minut ja siskoni sinne "backarealle" sillä ehdolla että badding tuntee minut, jahas ajatteli koitetaa nyt, pysäkillä hämeentiellä muutama vuosi aijemmin muutaman kerran juteltu ???  Menimme siskoni kanssa bändinbussille yksi järkkäri meidän mukana, siis agentsin ja badding bussille, kurkistin ovesta sisään, badding ja muutama kaveri (luultavasti jotain roudareita) istu siellä,  sanoin terve mitä mies, badding siihen murahti jotain ja sanoi sitten että tulehan peremmälle, sanoin että minulla on siskotyttö mukana ja pitäisi saada nimmareita ja kuvia, badding siihen että nimmareita saa aina mutta kuvat otetaan harkitaan. Mentiin sitten siskon kanssa sinne bussiin sisälle  ja istuttiin siihen samaan pöytään baddingin kanssaa, ja badding tarjos meille longut, jota se siinä itsekkin joi. Siinä sitten istuttin, juteltiin ja otettiin longeroo, bändin kaverit siinä kävi välillä kertomassa että he alottavat. Sitten jonkun ajan kuluttua kaveri tuli sanomaan baddingille että lavalle nyt, sinun setti alkaa, badding hörppäs longeron lopun ja lähti, me jäätiin istumaan bussiin, kohta kuitenkin badding tuli takaisin ja sanoi, liian vähän longgua veressä, ei lähtenyt. Se vetäs parit longut lisää ja lähti uudestaa ja nyt lähti, ja setti tuli vedettyä. Myöhemmin illalla toisen setin se sai vedettyä just ja just läpi, mutta siihen sitten ei enää ainakaan ollut syynä longun puute veressä, luultavasti päinvastoin. Nimmarit ja kuvat saatiin ja sisko tyttö oli kiitollinen nimmareista, kuvista ja ilmaisista juomista. Agents yhtye (Badding jo R.I.P) on ollut tätä ensitapaamista muutamaa vuosikymmentä myöhemmin esiintymässä minun omalla tanssilavalla.

Hakaniemessä Pub Pystykorvassa oli usein kanssani samaan aikaan olusilla ja juttukaverina näyttelijä Aarno Sulkanen ja hänen vaimonsa näyttelijä Marjatta Raita,

Mannerheimintien ja Salomonkadun kulmassa oli baari jossa minä myös usein istui olusilla seurassani elokuvaohjaaja Aarne Tarkas, kerran minä istui siellä olusilla Aarne Tarkaksen, ja kauniin vaimoni sekä erään ison Tanen (jolla oli pituutta 206 cm) kanssa, Tane oli maalta saman kylän poikia kuin minä. Siinä olusia maistellessa vaimoni osoitti baarin ovensuussa seisovaa pörrötukkaista miestä, tuo mies on seurannut kaupungilla häntä, nytkin koko ajan tuolla katsoo häntä, Tane nousi pöydästä ja sanoi että eipä kahtele kauvaa ja lähti miestä kohti, sieppas miestä niskasta kiinni ja sitten sitä mentiin ovesta ulos vauhdilla ja ryminällä, matka jatkui linja-autoasemalle päin Tanen edelleen miestä niskasta taluttaen.

Tane tuli hetken päästä takaisin ja sanoi että ei seuraile enää, käytin sitä tuolla kalliolla, katseltiin vähän junia ja juteltiin. Sen enempää siitä asiasta ei puhuttu.

Oli teatteriväen pikkujoulut Oulunkylässä, minua pyysi seuralaisekseen erään elokuvaohjaajan vaimo, hänen miehensä ei voinut osallistua ulkomaanmatkan takia näihin pikkujouluihin, tämä elokuvaohjaajan vaimo oli minun työkaveri erään tavaratalon mainososastolla ja hän oli ylioppilasteatterin näytteliä. Minä en kuitenkaan päässyt näihin pikkujouluihin, koska vaimoni ei tykänny ajatuksesta. Jotta sopu säilyi perheessä en mennyt niihin pikkujouluihin. Minua harmitti niin vietävästi etten voinut mennä niihin pikkujouluihin, olihan tämä elokuvaohjaajan vaimo erittäin kaunis nainen, kuten jo mainitsin hän myös näytteli ylioppilasteatterissa, olin hieman ihastunut tähän naiseen ja olin myös huomannut että tämä ihastuminen oli molemminpuolista. Tälläisiä harmittavia tilanteitahan elämässä tulee aina, ei kaikkea voi saada mitä haluaa, ainakaa yhtä aikaa. No se siitä.

Merikadulla autojen huoltoliikkeessä töissä ollessani tapasi paljon julkkiksia, ja heistä muodostui minulle oma käsitys henkilönä/ihmisenä. Laulaja Sonny oli etäinen herrasmies. Missi tohtori rahaton höveltaja, jolla oli hieno iso bemari ja paljon kauniita naisia ja julkisuutta, minulla oli kerran tämän tohtorin ajokortti kanissa, rahan lainauksen takia. Ruotsi suurlähettiliäs oli antelias ja mukava kansanmies, jolta sai aina verottomia ministeriviinoja, hän aukaisi aina volvonsa peräkontin ja sanoi että ota tuolta, peräkontti oli täynnä viinaa laatikoissa., Bulgarian suurlähetystön autokuski ja bulgaria jugurttia televisiossa mainostanut mies oli myöskin mukava tyyppi, se sanoi että soittakaa kun tarvitsette viinaa niin hän tuo, ja toikin. Matti Kekkonen oli myös kansanmies, mukava ja hiljainen ja aina työntämässä rahaa palveluista vaikka sitä ei pyydetty. Casino/porno tyyppi oli hyvä, se piti laitonta casinoa yhdessä kerrostalossa merikadulla, hän myös möi salaa suomeen tuomiaan pornoelokuvia, jotka hän haki ja salakuljetti Tukholmasta laivalla, hänellä oli erittäin hieno ja suuri amerikan auto jota hän käytti vain salakuljetukseen.

Liikkeessä kävi myös eräs autokoulun opettaja, joka esiintyi siihen aikaan myös eräässä televisio ohjelmassa, erään Hannun ohjelmassa, Ensio oli tämän itseriittoisen ja narsistisen autokoulun opettajan nimi, hän oli suomen vittumaisin mies. Kun menin töihin tähän yritykseen merikadulle niin esimies ohjeisti minua ja sanoi että kaikkia ei tarvitse palvella, jos ei itse välttämättä halua, ja mainitsi tämän Ension. No sitten kerran tämä Ensio tuli liikkeeseen ja ajattelin että minäpä palvelen häntä, mutta se palvelu jäi kesken, ja minä häivyin takahuoneeseen, sitten kun tämä Ensio oli poistunut, palasin takaisin liikkeeseen ja sain mojovat naurut muilta työntekijöiltä, esimies totesi että mekin olemme ihmisiä, mutta tuo helvetin Ensio ei tunnu sitä ymmärtävän, hänellä oli kustapäässä.

Pepe Willberg oli ihan samasta puusta veistetty kuin tämä Ensio.

Laulaja Barbara Helsingius oli myös vakio asiakkaista Ford Cortinan kanssa, kerran sitten sattui että Barbara kävi myymälässä ja oli laittanut lähtiessä autonsa ovat lukkoon, mutta unohtanut avaimet virtalukkoon, Barbara tuli luokseni ja kertoi ongelman, kertoi myös että on kiire esiintymiseen (joku tv juttu), sanoin että ei hätää homma hoituu, soitin lähellä olevan lukkoliikkeen kaverille joka tuli paikalle alle aikayksikön, lukkoliikkeen kaveri sanoi että olkaapa hetki selkä tänne autoon päin, ja sitten kuului jysäys, ovi on auki olkaapa hyvät kaveri tuumasi, Barbara kysyi että mitä teit, lukkoliikkeen kaveri tuumaili avasin sinun auton oven, muuta en kerro.

Kari Kuuva teki 70-luvun alussa sellaista musiikkiohjelmaa kuin LASTUJA, tämän musiikkiohjelman studio (rock) yhtyeen kitaristi oli minun työ kaveri, tämä kaveri erittäin hyvä kitaristi, mutta hänellä oli nivelreuma jonka takia hän ei voinut täysipäiväisesti/ammatikseen soittaa kitaraa. Hän teki vain studio keikkoja.

 

Parkkipaikalla

Kerran keväällä huhtikuussa 70-luvun alkupuolella kun Linnanmäen porukka kunnosti paikkoja vappuna tapahtuvaan avajaisiin. Minä suunnittelin samaan aikaan perheeni kanssa matkaa maalle, mutta auto pitää tarkistaa ja huoltaa ennen suunniteltua matkaa. Koska asuimme kerrostalossa Linnanmäen lähellä ja talolla ei ollut parkkipaikkoja muualla kuin kadun varressa, niin tein auton huollon Linnanmäen parkkipaikalla. Öljynvaihto ja sun muuta, olin auton alla makuulla kun sinne putosi auton öljynmittatikku joka olin poistanut öljynvaihdon ajaksi, heitin öljytikun takaisin ylös moottoritilaan. Tässä tapahtui virhe, öljytikku sattui lentämään akun päälle ja yhdistämään virran runkoon, ruuvailin oljypohjankroppua kiinni kun kuulin huutoa Linnanmäen suunnasta ja juoksuaskelia, kohta alkoi olla valkoista vaahtoa joka paikassa, hyppäsin ylös ja huomasi että kaksi kaveria oli vaahtosammuttimien kanssa suihkuttelemassa autoa. Öljytikun aiheuttaman oikosulun takia auton sisätilan matto oli syttynyt palamaan ja Linnanmäen porukka oli huomannut sen juoksivat paikalle sammuttamaan paloa, kun minä itse makasi auto alla huoltohommissa tietämättä palosta mitään.

 

Harjoittelua

Kun olin kalliossa linjoilla siellä aijemmin jo mainitsemassani kaupassa töissä niin kerran ihmettelin että kuka helevetti tuolla hyllyjen takana meuhkaa, jutut kuulostaa vähän oudoilta, menin tarkistamaan, eihän siellä mitään ihmeellistä ollu, ainostaan näyttelijä Eila Pehkonen opetteli vuorosanojaan ja tulkintaa samalla kun teki juusto ostoksiaan.

Sama toistui kerran ratikassa kun Pekka Autiovuori matkusti samalla ratikalla ja harjoitteli samalla siinä käytävällä seistessään, tälläiset tilanteet olivat varmaan tavanomaisia hesalaisille, .. Muille vähän outoja tilanteita.

 

Asunto

Muutama mukava muisto minulla on noilta Helsingin vuosilta siitä miten Suomessa toimittiin, tai toimittiin ainakin joidenkin kohdalla silloin viitisenkymmentä vuotta sitten. Olin vaihtamassa työpaikkaa ja työsuhdeasunto oli samalla menemässä ja uudella työpaikalla ei ollut tarjota työsuhdeasuntoa, joten oiskoha vaimon työpaikalla tarjota asuntoa, ei ollut, suhteita heillä kuullemma oli, vaimon työkaveri kertoi että hän voisi käydä juttelemassa Helsingin kaupungin vuokra-asunnoista vastaavantoimiston johtajan kanssa, josko jotain järjestyisi, vaimoni oli kertonut hänelle että minä oli jo käynyt kyselemässä Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja ja jonossa on kuulemma noin 750 asunnon tarvitsijaa meidän edellään, tähän vaimon työkaveri oli sanonut että sillä ei ole nyt mitään merkitystä ja sinullahan on SDP.n jäsenkirja, eikö vaan, todellisuudessahan tätä jäsenkirjaa ei ollut eikä muidenkaan puolueitten jäsenkirjaa, ei silloin eikä myöhemminkään. Tämä vaimon työkaveri, tässä suomen suurimmassa mainostoimistosta oli käväissyt siellä Helsingin kaupungin asuntotoimistossa juttelemassa johtajan kanssa ja vienyt tuliaisiksi hänelle muutaman pullon viskiä, viskit maksoi mainostoimisto, ostettu verottomana alkosta ”paragon”, hän oli kertonut johtajalle että me olemme SDP.n jäseniä, koska hän tiesi että tällä jäsenkirjalla on suuri merkitys. Toimistolta palattuaan työkaveri oli sanonut vaimolleni että asia kunnossa ja odota puhelua, se puheluhan tuli heti seuraavan viikon maanataina, itse johtajalta, puhelu jossa johtaja keroi vaimolleni että heillä on varattu meille asunto kuudennestakerroksesta viikon päästä valmistuvasta talosta, johtaja oli vielä maininnut että tämähän on vain meidän keskeistä.

Toinen tapaus sattui myös tämän saman mainostoimiston avustuksella. Olimme kesäloma reissulla kotimaisemissaan savossa, jouduimme lähtemään kesken loman käymään Helsingissä. Parhaimmaksi katsottiin että tehdään Helsingin reissu junalla ja jätetään auto savoon siksi aikaa. siihen aikaan tiet oli huonoja, autot hitaita, ja matka oli rattoisampaa tehdä junalla. Helsingin reissu heitettiin junalla ja asiat hoidettiin, mutta kun päästiin takaisin savoon ja tarvitsi lähteä autolla liikkelle huomattiin että autonavaimet on … missä??. Kun aikamme mietittiin niin tultiin siihen tulokseen että ne on Helsingin asunnon kirjahyllyssä, muistin että olin ne siihen heittäny minun asunnonavaimien kanssa (samassa nipussa kun olivat), Eihän siinä muu auttanut kun soitto vaimon työpaikkaan josko sieltä jotain apua, sitähän apua löytyi, ne ottivat yhteyttä poliisiin jotka hakivat avaimet meidän asunnon kirjahyllystä ja lähettivät ne meidän lomapaikan poliisille jotka sitten toimittivat avaimet meille, tässä ei mennyt kuin vuorokausi. Ja miksi näin, koska kaikki täytyy olla virallista ja luotettavaa siksi firma hoiti tämän. Minähän olen näitä tälläisiä takaovi suhteita/tuttavuuksia tavallisen pulliaisena käyttäny paljonkin sitten muissakin tapauksissa elämässää, ja homman on toiminut.

 

Tälläistä

Minä olin myös autokorjaamo yrittäjänä eräässä kaupungissa keski-Suomessa. Minähän olen koulutukseltani, autonasentaja, dieselasentaja, raskaskoneasentaja, hydrauliikka ja pneumatiikka-asentaja sekä autokori rakentaja, lisäksi luokkahitsari, konepiirtäjä ja koneasentaja, tässä vain nämä ammattipätevyydet jotka nyt jotenkin liittyy  autokorjaamoon.

Minulla oli vuokralla korjaamokiinteistö alueella jossa oli asuntoja vain kaikille sellaisille joita kaupunki ei voinut sijoittaa normaaleihin vuokra-asuntoihin, juopot, linnan kundit, narkkarit ym eli asunnot oli ns. bunkkereita, missä mitään asuntoon kiinteästi kuuluvaa ei voinut rikkoa.

Minulla oli korjaamollaan ammattikoulun opiskelioita työharjoittelussa joita opastin sekä annoin arvostelun heidän työstään koululle, toimin myös kaupungin uuden non-stop autokatsastusaseman suunnittelu ryhmässä, kaupungin suurimpana yksityisenä katsastusaseman käyttäjänä minut valittiin tähän ryhmään.

Autokorjaamo pyöri hyvin asiakkaita riitti, mutta lieveilmiönä oli nämä korjaamo alueen asukkaat. Milloin oli rahan lainaajaa, viinan pyytäjää ym. Korjaamolla juttu kaverina oli milloin mikäkin hirviö. joksi moni asiakas heistä nimitteli.

Etkö sinä koskaan pelkää kun kyykit tuossa auton päällä ja takanasi on murhaaja, joka vielä lisäksi voi olla täysin sekaisin päihteistä. Totesin aina ettei koskaan ole tullut mieleen että pitäisi pelätä, luottamus pelaa, he luottavat minuun ja minä luotan heihin. Kerranki korjaamoon hiippaili eräs Mallu, joka oli käynyt siellä korjaamolla ennenkin ja oli näitä bunkkerin asukkaita. Silloin oli kaunis ja lämmin kesäpäivä kun Mallu hiippaili sinne korjaamolle mukana muovikassi jossa oli kaksi tyynynpäällistä, tyynynpäällistä jotka Mallu oli itse koristellut jollakin kirjo-ompeleella. Tyynynpäälliset oli lahja minulle, ihmisille joka pitää myös häntä ihmisenä, kuten Mallu totesi antaessaan muovikassin minulle.

Olin tästä otettu. Kiitokset ja halaukset.

Mallu oli tuomittu aikoinaan taposta. Hän oli erään kostean korttipeli ja ties minkä illan ja yön aikana kaivanut sydämen erään sammuneen miehen rinnasta, ja vienyt sen toiseen huoneeseen kortti pöytään, korttia pelaavien humalaisten ihmisten nähtäväksi.

Erään toisen kerran Mallu tuli korjaamolle, myös silloin oli kaunis lämmin kesäpäivä, Mallu oli hivenen ottanut ja omissa tunnelmissaan, korjasin autoa ja siinä samalla jutteli Mallun kanssa niitä näitä. Koska Mallu oli rennolla tuulella niin hän istahti korjaamon lattialle, valkoiset kesähousut jalassaan, korjaamon lattiahan ei ollut puhdas, oli öljyä sun muuta, mutta se ei kuulemma Mallua haitannut, eikä haitannut myöskään minua, mutta paikalle tulleelle asiakkaalle se oli kyllä sanoisko järkytys, kun tämä asiakas sattui vielä tunnistamaan tuon lattialla istuvan naisen, niin siinä tuli, herrat ja jumalat sun muut mainittua useamman kerran, voi kauheaa miten sinä voit...olla, sitähän voi tapahtu vaikka kuin kauheita, ja vielä olet selin tuohon.... No se oli se asiakas siinä ja sai ollakkin, ei sitä sen jälkeen korjaamolla näkynyt. Mikä lie uskovainen ihmistenvihaaja piru ollu.

Jouduin monesti hälyttämään apua ja toimimaan erotuomarina kun bunkkeri kylän asukkaat selvittelivät välejään. Kerran tuli kaveri korjaamon ovelle, kaverilta oli toinen korva hävinnyt, äkkiä ambulanssi paikalle. Kerran taas kaksi kaveria yrittä korjaamon pihassa tappaa toisiaan, toisella morapuukko ja toisella leipäveitsi aseenaan, huitominen ja meininki oli kovaa, juoksin siihen väliin ja huusin, seis saatanan jätkät,

jos ette lopeta niin toinen teistä lähtee matojenruuaksi ja toinen linnaan, eli ei hyvää ole kumpaisellekaan tiedossa, joten eiköhän kaverit kuitenkin tehdä niin että jatketaan pyörimistä näillä kulmilla vielä, heittäkää ne veitset tänne, saatana jätkät, eikö kuulu. Kaverit pysähtyivät ja heittivät veitset minulle. Ja kohta kaikki olivat jälleen kavereita, tosin pienen jutustelun jälkeen.

Kerran taas eräs bunkkerin asukas oli muka käyttänyt erään henkilön viinanmyynti varastoa luvatta, eli ottanut juomia omaan käyttöön ja myynyt jopa luvatta. Kurinpito toimena oli tilattu toisesta kaupungista porukka hoitelemmaan tämä kaveri.

Tein silloinkin töitään korjaamolla kun äkkiä alkoi pihalta kuulua jumalaton huuto, juoksin ulos ja näin että erästä kaveria pieksetään ulkona, hänet heitetään maahan, häneltä puukolla vedetään otsanahka takaraivolle, sekä hypitään hänen rintakehän päällä, tappomeininki siinä oli silloin.

näin tappojengin joukossa erään tutun henkilön, huusin hänelle tavanomaiset, kirosanat ja johon muutamia totuuksia sekaan ladellen. Porukka lopettaa pieksämisen, yksi heistä heittää puukon läheiseen pusikkoon ja kaikki neljä miestä juoksevat autoon, ja auto lähtee ajamaan kovaa vauhtia pois paikalta, ja se henkilö joka oli minulle tuttu tässä tappojengissä huutaa auton ikkunasta, ethän nähnyt mitään. en tietenkään nähnyt mitään, koska kukaan ei kuollut. soitin ambulanssin paikalle, ja poliisi saapui myös aina paikalle automaattisesti kun tälle alueelle ensiapua tai sairaankuljetusta soitettiin.

Myöhemmin muutin korjaamon muualle, omalle tontille, yksi syy muuttoon oli se että minulle kerrottiin kaupungilla puhuttavan minun kuppaavan rahat näiltä bunkkeri kylän asukkailta. Mikä ei kylläkään pitänyt paikkaansa, lainasin heille kyllä rahaa, ilman korkoa, mutta halusin tietenkin omani pois, ei sen pahempaa, mutta tämäkin oli eräille liikaan, omia kuin ei saa ottaa pois. Loppuu paskapuheet ajattelin, joten muutin korjaamo toiminnan omalle tontille toisaalle, rakensi jopa itse korjaamohallin.

Autokorjaamo yritys uudessapaikassa menestyi erittäin hyvin, yhtiökumppani ja asentaja kaverina minulla oli oma tyttäreni Eeva.

 

Volkkari

Noista auto hommeleista muistuu nuoruusvuosilta tälläinen tapaus, oli juhannusaatto ja oli aikomus vaimoni ja hänen siskonsa sekä hänen miehensä kanssa lähteä juhannusjuhlille, tarkoistus oli että lähdetään minun kupla wolkkarilla. Silloinhan se tietysti tapahtui että kuplan moottorissa mäntä alkoi ”naputtamaan” kantee, eli alapään laakerit oli vaihdon tarpeessa (muuten yleinen vika sen ajan wolkkarin moottoreissa, jos ei laakereita vaihtanut ajoissa niin mäntä katkesi ylimmän renkaan kohdalta, kaksi kertaa pääsi sellainen ”vahinko”meikäläisen wolkkareille tapahtumaan). No eihän siinä sitten muu auttanut kuin että kuplan moottori pois ja laakerit vaihtoon ja sitten juhannusjuhliin. Kun tämä suunnitelmani kerroin muille niin heillä tuntui nauru olevan herkässä. Ensiksi ei ollut paikkaa muuta kuin maatalon pihanmaa, työkaluja maatalosta kyllä löytyi, olihan heillä traktori. Naurusta huolimatta minä ajoin kuplan liiterin taakse pellolle, kuplan viereen toin traktorin peräkärrin. Ensimmäiseksi pudotin kuplan moottorin maahan, siis irroitin sen (kolme pulttia), sitten peruutin traktorin jossa oli paskatalikko paikoillaan, kuplan taakse ja nostin sillä paskatalikolla kuplan perän ilmaan ja vetäsin moottorin pois kuplan alta (ei raskas), laskin kuplan perän takaisin maahan ja nostin sitten sillä traktorin paskatalikolla kuplanmoottorin siihen kuplan viereen tuomalleni traktorinlavalle. Purin kuplan moottorin vaihdoin laakerit ja samalla uudet männänrenkaat kasasin moottorin ja sitten paskatalikolla moottori ensin maahan, sitten kuplan perä ylös, moottori alla, kuplan perä alas ja paskatalikolla avittaen moottori paikoilleen, piuhat kiinni ja öljyt sisään moottoriin ja ei kun kupla käyntiin ja ajamaan liiterin takaa se pihanmaalle (etupihalle), no minä kun en ole mikään niin saakelin nopea, enkä yrittänyt mitään ennätystä niin minulta meni aikaa tuohon hommaan vajaat viisi tuntia, Juhannusjuhliin päästiin ja siellä oli mukavaa kuten puttepossun nimipäivillä ja naurukin raiku mutta ei minun hitaalle kuplan moottori remontille. Täytyy sanoa että noita kuplan (wolkkarin) moottoreita on tullu useampi purettua ja kasattua, olen tehnyt kuusi volttisesta kaksitoista volttisia, rakentanut muutaman jokamiesluokan (jokkis) moottori ja nimen omaan kuplan moottorin pohjalta. Mutta tuo oli ihan ensimmäinen kuplan moottoriremontti jonka tein silloin siellä liiterin takana maalla.

 

 Yön hämärässä

Vielä yksi, ehkä mitätön muistelo, ja sopiiko se edes tähän ajanjaksoon ja tähän kohtaan ollenkaan, mutta kerron kuitenkin. Kerran kun olin ravintola kierroksella ja paikallisessa Hotelli Seurahuoneen ravintolassa,

josta sitten siirryin mukavan ravintola illanpäätteeksi erään hyvän-näköisen ja iloluonteisesen naisen luokse hänen asunnolleen, jo heti sisään tullessani ja sängylle asettuessani kuulostelin että täällä huoneessa on muitakin, se ei kuitenkaan menoa häirinnyt, olihan talviaika ja pimeää, ja hommat hoideltiin. Tuli aamu ja valot syttyi, huomasin että siinä samassa huoneessa minun ja yöllisen naiskumppanini lisäksi oli kaksi muuta erittäin kaunista ja uhkeaa naista sekä eräs mieshenkilö, joka oli myös edellisenä iltana ollut paikallisessa Hotelli Seurahuoneen Ravintolassa kuten minäkin, ja minä olin myös huomannut hänet siellä koska tämä kaveri oli ollut siellä esiintymässä, minä olin vain viihteellä. Juotiin siinä aamukahvit ja rupateltiin niitä näitä jonkun aikaa, sen jälkeen itse kukin jatkoi matkaansa omille tahoilleen. Muuten jos kiinnostaa niin tämä toinen kaveri eli se esiintyjä seurahuoneelta oli tangolaulaja Esko Rahkonen R.I.P. Mukava kaveri.

 

Kiinni ei voi pitää

Toisen vaimoni kanssa meille tuli yhteistä taivalta 33 vuotta, kolme yhteistä lasta meillä on, erottiin välillä ja sitten taas uudestaan palattiin yhteen mutta ei kuitenkaan menty uudestaan naimisiin. Meidän avioliitto oli myrskyisä, ja suurelta osin sen takia että me petettiin toisiamme oikeen urakalla, eli vuoroin vieraissa, kun toinen petti, niin toinen kosti samalla mitalla, niin silloinhan ei kummallakaan pitäis olla napisemista, tasapeli. Väkivaltaa suhteessa ei ollut missään muodossa, no ehkä jonkun verran henkistä..sellaista, mutta fyysistä ei koskaan.  Vaimo oli ja on vieläkin oikea supervalehtelia ja saatanan kieronainen, siihen ei voinut eikä voi luottaa yhtään, se luulee vieläkin että minä olen uskonut kaikki sen valheet ym kieroilut kautta-aikain, mutta ne ei ole menneet mikään läpi, jos joku juttu on jäänyt minulle epäselväksi, niin olen ottanut siitä selvää muuta kautta ja tiedän totuuden, ja se siitä. Kuin aina sanon, minulla on vain yksi elämä, joten en tuhlata sitä johonkin tyhjänpäiväisiin väitteilyihin ja riitoihin, jos jotain on tapahtunut niin on tapahtunut, ei sille enää mitään voi. Minulle totuus riittää, valhe ei.

 

Olen joskus yrittänyt muistella kuinka paljon minulla oli avioliittoni aikana vieraita suhteita, sitten kun luulen päässeeni laskuissa loppuun ja luulen muistavani kaikki niin aina muistuu mieleen joku pano jonka olin jo unohtahut ja sitten toinen unohtunut pano. Kaikki rakastelut minä muistan mutta nämä panot tahtoo unohtua. Tiedätte varmaan rakastelun ja panon eron, jos et tiedä niin, en rupea sitä tässä kertomaan. Toisaalta ja tasapuolisuuden nimissä täytyy todeta että en ole laskenut tai kiinnittänyt pahemmin huomiota vaimonikaan menoihin. En ole miehenä mikään machomies lihasten pullistelija, enkä naisen hakkaaja, paremminkin kotona sanaristikkoja ratkova toiminnan mies, en kalasta en metsästä en seuraa jääkiekkoa enkä jalkapalloa. Olin oikoinaan silloisen kotikaupunkini ensimmäinen mies joka haki isyyslomaa. Meille oli juuri syntynyt tytär ja vaimoni sanoi että hän voisi lähteä töihin, no minä kun seuraan aika tarkasti mitä päättäjät tekee, niin tiesin että on tullut sellainen laki että isä voi jäädä isyyslomalle. Menin paikkakunnan kelan toimistoon ja esitin asiani, toimisto virkailija, nainen hymähti ja sanoi ettei sellaista kuin isyyslomaa ole olemassa, Sanoin siihen että se on aivan uusi ja on voimassa nyt, toimistovirkailija meni takahuoneeseen oli siellä jonkun aikaa ja tuli sitten siihen paikalleen tiskin taakse ja sanoi että tämä on niin uusilaki ettei me ei vielä oltu tietoisia siitä ja pyyteli anteeksi, sanoin että ei se mitää riittää kun minä tiedän. Teimme sitten paperit ja se toimistovirkailija lupasi soittaa jos on jotain epäselvää. Ei ollu ja kaikki sujui hyvin. Kyllähän sitä jotkut SUOMI miehet heitti hetulaa mutta ei kannattanut ottaa kovin vakavasti. Ajattelin että ne on varmaan niitä armeijan alikessuja ja korppija jotka naivat sillon tällön mutta eivät tiiä mitä on rakastelu, kun ei siellä miesten koolussa kukkaa kertonna mikä se on. Asento.

 

Kuitenkin

Olen kuitenkin elänyt yhdessä tämän naisen kanssa elämäni parhaat vuodet, meillä on ollut omia ravintoloita parhaimmillaan kolme yhtä aikaa, me olemme myös pyörittäneet viihdealan yrityksiä, minulla on ollut se autokorjaamo, on ollut meidän tytöillä oma hevostalli jossa parhaimmillaan kuusi hevosta. Minä olen ollut orjatyössä osastonhoitaja eri liikkeissä, konepajalla työnsuunnittelija ja monessa muussa ammatissa. Seitsämässätoista eri ammatissa kuudentoista orjatyö vuoden aikana, tuosta ajasta kuitenkin opiskeluun on kulunut noin viisivuotta. Lopputiliä minulle ei ole annettu koskaan, vaan olen aina itse käskenyt laittaa pennoset riviin.

Minulla oli tapana vaihtaa ammattia ja työpaikkaa aina silloin kun työstä/hommasta alkoi tulla rutiinia, siis työpäivät alkoi olla samanlaisia. Minä kaipasin vaihtelua ja haasteita, kaipa niitä vielä nytkin, etsin niitä yhä.

 

1984 minä ja vaimoni ruvettiin tekemään itsellemmen töitä eli yrittäjäksi, se on vapaata, jos teet hyvin se on sinulle ja päinvastoin, ei ole liiton luottamusmiehet narisemassa että ei nyt saa tehdä työtä kun on ruokatunti, liitto määrää sen millon saat syödä, minulle tämä ei sopinut orjatyössä ollessa ollenkaan, haluan itse määrätä milloin syön ja juo kahvini, sekä sen kuinka paljon teen työtä, liiton (luottamusmiehen) mukaan minä tein usein liikaa töitä ja työnantajan mukaan kaikki oli hyvin, muuten työnantaja maksoi minun palkan, ja maksoikin monesti paremmin kuin heille jotka olivat jossakin liitossa.

 

 

NAISET JA SEKSI

 

Seksi alle kaksikymppisenä oli leikkiä 60-luvulla, mukava harrastus, niin se oli leikkiä, tai paremminkin harjoittelua, ei vakavasti otettavaa, näin se ainakin minulle oli. Naisia tai pikemminkin tyttöjä oli minulla ihan kiitettävästi, ja sen myötä seksisuhteita myöskin  ihan kiitettävästi. Tai mitä seksisuhteita ne nainnit nyt siihen aikaan oli, ei ne mitään oikeita suhteita ainakaan olleet.  Voiko niitä alkuaikojen kokeiluja miksikään nainneiksikaan sanoa saatikka seksisuhteiksi, sellaista toheltamista molemminpuolin se oli. Ennen näitä kokeiluja eli koe nainteja. Minun ensimmäinen oikea naintiyritys tapahtui viisitoistavuotiaana juhannusjuhlilla mäntymetsässä, eikä se juhannusnainti ollut kokemuksena kummoinen. Täytyy sanoa ettei se homma ollut minulla hallinnassa ollenkaan, ja nimenomaan ei minulla, tyttö joka oli kanssani siellä männikössä oli jo kokenut tekijä alalla, vaikka ei sillä tytöllä ollut ikää sen enempää kuin minullakaan, tyttö oli pyörinyt jo lapsena piireissä jossa tälläiset asiat tuli tutuiksi liian nuorina. Tähän juhannusnaintiinkin aloitus tuli alunperinkin tältä tytöltä, hänelle kun pelkkä pussailu ei riittänyt, hän ehdotti jotain parempaa, no kyllähän minä sen tiesi mitä se jokin parempi on. Mutta oli kokematon ja ehkä liiankin innokas suorittamaan, niin mokasin kaiken, ei siinä oikeastaan mitään kerennyt tapahtua, tyttö oli innokas sekä aktiivinen ja sekös sai alokkaan kalun sylkemään ennen aikojaan ja se oli siinä. Kokemuksesta oppi, minäkin otin opikseni, eli liika innokkuus pois, ainakin tuolla alapäässä. Tuon juhannus männikkö seksin jälkeen oli erinäisiä seksisuhteita aika tiuhaan tahtiin. Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan periaatteella. Menin kuusitoistavuotiaana kihloihin samanluokan tytön kanssa, mutta se kihlaus ei kauvan kestänyt, ja sen kihlaus-suhteen jälkeen ja senkin aikaan uutta seksisuhdetta pukkas päälle koko ajan. Mistä tälläinen vienti meikäläisellä tyttöjen keskuudessa johtui, se oli kai minun persoona ja kai ulkonäkökin. En ollut muutenkaan kaveri joka oli massaa, vähän outo tyyppi hyvässä mielessä, ensinnäkin pukeuduin muodikkaasti uniikki asuihin joita ei samasta kaupungista toisia löytynyt. Minut leimattiin vaatetukseni takia homoksi. No elettiinhän silloin aikakautta jossa kaikilla miehillä piti olla toppatakki ja teryleenihousut upslaakilla, näin etenkin pikkukaupungissa jossa sillon asuin. Monen näistä minua homoksi nimitelleitten miesten/poikien tyttökaverit tiesivät etten ole homo, monella näistä tytöillä oli omakohtaisia kokemuksia seksi elämästäni eikä se viitannut mitenkään heidän mielestään homouteen. Mutta elettiinhän silloin kuuskytlukua, jossa erilaisuus ei ollut sallittua ja nyt tarkoitan nimeenomaan vaatetusta., jos erotuit massasta niin olit joko hullu tai homo. No minua ei haitannut mitenkään se mitä muuta pojat ja miehet minusta ajatteli, minua kiinnosti enemmin se mitä tytöt ja naiset minusta ajatteli. Olihan aina mukavampi mennä esimerkiksi kapakkaillan jälkeen jonkun naisen/tytön kämpille ja kenties sänkyyn hänen viereensä ja....ja..., kuin jonkun homo haukkujan kämpille, tiedä sitten mitä siellä tapahtuu, minä en tiedä en ole koskaan käynyt/yöpönyt tuollaisissa paikoissa. Ensimmäiseen avioliittoonhan menin kahdeksantoistavuotiaana, vaimoni oli kuusitoistavuotias hän sai luvan presidentiltä avioitua. Sattui vahinko ja tyttö tuli kantavaksi eli paloipohjaan. Vitutti mennä avioon, mutta menin kuitenkin, ajattelin että kokeillaan, kenties tästä jotain voi tulla. Paskat siitä mitään tuli. Tyttö siis vaimoni oli sellaisia eee en minä, eee myö, ja sitten eeee, saatana minulle riitti,  eee tästä avioliitosta tule mitään, eee sitten mitään eee. Mutta avioliiton pelastajana tai ainakin jatkoajan antajana oli minun edessä oleva armeijaan lähtö. Menin siis armeijaan, poika syntyi armeijassa oloaikanani. Kun pääsin armeijasta, aloin elämään elämääni kuin olisin poikamies, asuimme vaimon kanssa eri paikkakunnilla joten tälläinen poikamies elämä oli minulle mahdollista, vaimoni ei tiennyt tästä mitään. Kerran se sitten tuli yllättäen asunnolleni, istui siinä sohvalla kun tulin töistä. Kysyin että mitäs sinä täällä teet, se sanoi että oli ikävä minua, häh, sanoin minä, koska tuo oli uutta minulle, ikävä minua se sanoi, hänhän oli eee, en minä, eee nainen. Myöhäistä se oli häneltä ruveta nyt ikävöimään, joten totesin hänelle että hän ei voi jäädä  luokseni yöksi, koska minulla on toinen, siis toinen nainen ja hän tulee yöksi luokseni. Siitä vaimoni järkyttyi eeeeiiii, ei voi, ei saaaaa. Minä sanoin että näin on, vaimoni aneli ja aneli sekä itki ääneen, valitti kuin kuoleva,  minä sanoin että asia on nyt näin eikä sitä mikään muuta. Vaimon serkkupoika tuli hakemaan häneti luotani kun soitin hänelle. Vaimoni kysyi vielä lähtiessään että mitä hän teki väärin, vastasin, ettet mitään, en halunnut loukata häntä enää, mutta todellisuudessa hän teki kaiken väärin, ainakin minun näkökulmasta, ja se oli aika painava näkökulma/mieleipide sillä olimmehan aviopari ja minä se aviomies, se että seksi loppu kun pappi totesi meidät mieheksi ja vaimoksi, oli yksi hyvin tärkeä tekijä tässä avioliitossa ja etenkin erossa. Mainitsen vielä tässä, että tuo tyttö raukka, siis se vaimoni sai varmaankin ohjeet äidiltään, joka oli heidän suvussaan se hallitseva henkilö. Hänen elämänohje tytölle oli, että tyttö kun poistut kirkosta vaimona, niin sinä olet perheenpää. Mainittakoon vielä että tämä tyttö joka tuli yöksi minun luo kun vaimoni läksi, oli elämän kuppanini reilut kolmekymmentävuottaa, välillä erosimme, olimme uusien kumppanien kanssa, mutta palasimme sitten jälleen yhteen. Erosimme uudestaa, ja nyt elelemme ystävinä. Nykyaikana seksi näkyy olevan tärkein tekijä avioliitossa. Ainakin kun lukee iltapäivälehtien julkkispariskuntien haastatteluja, niissä jutuissa ensimäinen asia joka mainitaan on seksi, eli meillä on hyvä seksielämä. 80-luvulla sitä ei ainakaa ääneen saanut sanoa, saatikka aikaa sitä ennen, tai jopa siitä kirjoittaa, muualla kuin ehkä miestenlehdissä.

Minusta seksi ja nimenomaan hyväseksi molemminpuolin, tarkoitan tällä molemminpulin molempia aviopuolisoja, en siis edestä ja takaa, imuputkeen tai pakoputkeen tökkimistä. Niin siis se seksi on yksi tärkeimpiä avioliiton ellei tärkein avioliiton/yhteiselämän kommunikaatio muoto, jos se kommunikaatio pelaa niin...Jipii.

Ajattelin myös kertoa ajasta jolloin minulla ja vaimollani oli ravintoloita, parhaimmillaan kolme ja kaikki eri paikkakunnilla. Monesti ravintolaillan päätteeksi kun laitoimme ravintolan kiinni aamuyöntunteina, asiakkaita ohjattiin ulos ravintolasta, niin melkeipä aina joku naisasiakas pyysi minulta kyytiä asunnolleen. Minä olin aina tietysti silloin selvinpäin, olinhan tavallaan töissä,  ravintola oli minun.

Monesti lähdinkin autollani viemään joitain kaunokaisia kotiin tietäen jo silloin mikä näillä kaunokaisilla oli taka-ajatuksena, ja juuri siksi varmaankin lähdin heitä kyyditsemään. Kun päästiin perille, kaunokaisen kotipihalle, niin alkoi lirkutus ja pyytely sisälle asuntoon, asuntoon sisälle päästyämme jotkut tarjosi juomaakin ja minä heikkona ja väsyneenä miehenä joskus sorruin ottamaan juomaa, silloin yleensä kävi niin että se kotiinkuljetus venähti muutaman päivän pituiseksi, ja kun palasin kotiin kuljetusreissultani niin vaimollani oli taas aihetta kostoon oman reissun muodossa. Kerroimme aina toisillemme missä olimme ja mihin tekoihin olimme sortuneet ja kenen kanssa, mustasukkaisuus mitä se on??? Jos itse teet jotain, miksi se olisi kiellettyä aviopuolisoltasi. Kysyn vaan. Minua ei nämä itseni eikä vaimoni reissut pahemmin haitanneet, enemmänkin haittasi ja vitutti se kun tutut ja tuntemattomatkin tulivat kertomaan vaimoni reissuista ja kenen kanssa se oli ollut ja missä, monesti jouduin oikomaan heidän kertomaansa juorua/paljastusta "tärkeää viestiään" sillä kaikki asiakohdat ja paikat eivät pitäneen paikkaansa heidän kertomuksessaan, Siihen muuten aina loppu tiedontuojan kertomus siihen paikkaan, ja sain kuulla olevani hullu, ja akkas ei osaa muuta kun persettään levittää, tuon sain kuulla monta kertaa. Mutta kohtuus ja järki kuitenkin kaikessa. Ei saa innostua liikaa. Vapaus voi olla vaarallista, väärin käytettynä. Vielä näistä kuljetuskeikoista sen verran että yksi keikka on erityisesti jäänyt mieleeni, ja taidankin kertoa sen nyt.

 Siis oli ihan normaa viikonlopun ravintolailta, porukkaa paljon ja meteli kova. Huomasin ravintolan asiakkaiden joukosta yhdeni asiakkaan jota en ollut ennen nähnyt meillä ravintolassa, hän oli nuori kaunis nainen, mutta lyhytkasvuinen, jotkut kutsuvat heitä kääpiöiksi mikä ei ole minusta oikein. Tämä lyhytkasvinen nainen kävi illan mittaan hakemassa juomaa ja siinä samalla juttelimme niitä ja näitä. Tuli aamuyö ja ravintolan sulkemisen aika, asiakkaat ulos ja ovet kiinni...top top..sillä viimeisenä asiakkaana poistui ravintolasta tämä lyhytkasvuinen nainen, hän jäi siihen juttelemaan kanssani, ja kertoi olevansa toiselta paikkakunnalta ja käymässä vain täällä sukulaisisa, ja nyt erehtyi jäämään vieraassa kaupungissa viihteelle eikä missään nimessä voisi mennä yöksi sukulaistensa luo, hän kysyi minulta on minulla mitään neuvoa tähän, sanoin että onhan täällä hotelleita, menee sinne yöksi, minä voin vaikka viskata hänet hotellille autollani kun saan ravintolan ovet ensin kiinni. Se olisi kivaa sanoi tämä nainen, sanoin hänelle että tule istumaan tänne ravintolan sisälle siksi aikaa kun laitan paikat kuntoon, niin sitten vien hänet sinne hotellille. Hän tuli ravintolaan sisälle ja minä tarkastelin paikat ja laitoin kaikki kuntoon lähtöä varten, no tämä nainen sanoi ettenkö minä voisi tarjota hänelle yhtä paukkia vaikka ravintola on kiinni, sanoin siihen että voinhan minä ja kysyin mitä hän haluaa, niin se sanoi että votkan kolalla ja sinut, minä joka olin jo tottunut kaikkeen, vastasin että kumman ensin, niin se sanoi että että sen votkan ja jäillä, sillä hän käy jo liian kuumana, se sanoi lisäksi että ota itsellesikin ja tule istumaan hänen viereen.

Minähän otin paukun itsellenikin ja menin hänen viereensä istumaan, mutta en minä siinä kauaa kerenny istua kuin hetken vain ja sitten se oli menoa, Meillä oli tässä kyseisessä ravintolassa kolme erilaista osastoa, baari, pub ja kerho ja nämä meidän kyseiset jatkot tapahtui täällä kerhon puolella, jossa oli sohvat ja sohvatuolit, missä asiakkaat istui, varsin kotoisa ja hienokin paikka. Siinä sitten aamuyö meni paukkuja ottaessa ja naijessa tai paremminkin se oli rakastaelua, naintihan on pelkkä akti, mutta tämä oli paljon paljon muutakin.  voin sanoa että tämä nainen, vaikka oli lyhytkasvuinen oli niin kiihkeä ja hyvä...siis niin perhanan hyvä.  Aamun koittaessa havahduimme siihen että kohta tulee ravintolan työntekijät ja mahdollisesti vaimonikin sinne, joten soitin hotelliin varasin 2h huoneen ja soitin myöskin taksin joka vei meidät hotellille. Tämä meidän hauskanpito jatkui koko viikonlopun siellä hotellissa, ja huone tarjoilu pelasi. Hotellin vastaanotosta kerrottin että vaimoni oli tiedustellut olenko mahdollisest asiakkaana kyseisessä hotellissa. hänelle oli kerrottu että ei ole tämän nimistä henkilöä kirjoissa eikä näkynytkään. Kaikki hyvä loppuu aikanaa sanotaan,ja niin kävi tässäkin tapauksessa, minä palasin ruotuuni ja tämä kaunis lyhytkasvuinen nainen kotiseudulleen. Hän siis tämä lyhytkasvuinen kaunisnainen lähetti minulle viestin noin viikko tämän yhteisen viikonloppumme jälkeen, että hän oli joutunut käymään lääkärissä alavatsakipujen johdosta, ja gynegologi oli todennut haavaumia ja hiertymiä vaginassa. Tämä lyhytkasvuinen kaunisnainen lisäsi viestiinsä vielä että, milloin otetaan uusiksi, kaipaan hiertymien aiheuttajaa. ps. otan mukaan luikuvoidetta...Rakkaudella........

 

 

 

 

VANHUUS - YKSINÄINENKÖ

 

 

 Minä ole luonteeltani sellainen yksinäinen kulkia ja tekijä, joka tulen toimeen yksinäni, en kaipaa kavereita avukseni sotkemaan asioita, esimerkiksi erilaisin remomttihommiin, ja vain siksi että ne kaverit yleensä vain pyörivät siinä minun jaloissa ja hidastavat työn edistymistä. Viihdyn ihmisjoukoissa hyvin, olen puhelias jopa liiankin puhelias joittenkin mielestä, minä juttelen kaikkien kanssa, Mutta kavereita minulla ei ole, enkä kaipaa sellaisia, joiden kanssa lähtisin ottaman muutamat huurteiset, tai katsomaa jääkiekkoa tai jalkapalloa heidän kanssaan, koska, ensinnäkin en pidä mistään joukkuepeleistä, Katson mieluummin ammattinyrkkeilyä, moottoriurheilu, tennistä tai golfia, käyn niitä katsomassa ja osaan katsoa itsekkin joten kavereita matkaani en kaipaa, Lisäksi en ole metsästänyt tai kalastanut koskaan, ei kiinnosta.

Vaimoni sanoi minulle kerran kapakassa että tämä meidän pöydän porukka ei ole sinun kavereita, jolloin vastasin hänelle että kiitos kuuluu siitä jumalle, ei kaipaisi heitä kavereikseni ”riesaksi”. Riittää kun pasakaajauhetaan heidän kanssaan täällä vai tämä ilta. Nämä ovat vain pöytäseuraa minulle ei muuta. Tässä kaupungissa jossa silloin asuin, niin melkein kaikki aikuiset ihmiset tunsivat minut, mutta minä tunsin heistä vain pienen osan. Kun meni vaikka pubiin istumaan niin kyllä siihen pöytään pölähti porukkaa alle aikayksikön, Terve mitä M....., kysymys tuli, johon

on vastasin että elämää. Puheen aiheet meillä näissä pub pöydissä olivat vähän sekavat, kaverit kerrtoivat kuinka monta pulloa viinaa olivat juoneet jo, rintapolleena kehuskelivat, ja se saatan akka siellä minun kotona pitää turpasa kiinni tänä iltana tai saa kunnon selkäsaunan, Toinen kertoo pilkkireissuistaan ja jään paksuudesta, ja lokin paskasta talvisella jäällä. Joku haukkuu Suomen hallitusta ihan kuin muka oikeesti tajuais hallituksen touhuista mitään ja saatana ja perkele ym vastaavat sanat toistuu usein heidän puheissaa. Minä siihen väliin yritän kertoa että muutaman sävellyksen sain tehtyä valmiiksi tällä kuluuneella viikolla ja tietysti tekstit niihin tein ja ne meni artisteille. Sitten kerron että kun jäi tätä luppoaikaa niin maalasin siinä paritaulua, ja että katsoitteko sen televisio ohjelman siinä oli minun maalaamat ne henkilö kuvat ym lavaste kuvat, ja sitten ole aikaani kuluttanut kotisivuja suunnittelemalla ja tekemllä ja yhdistyksille ja seuroille sekä hoitanut heidän paperiasioitaan, en itse ole minkään yhdistyksen tai seuran jäsen mutta auttelen heitä aina tarvittaessa. Nyt varmaan arvaattekin ettei minun tekemästäni keskustelu aiheista/avauksista paljon vastakaikua tule, ei ne ketään kiinnosta, pieni hiljaisuus vain ja muutama ihmettelevä mulkaisu minuun päin ja sitten alkaa kuulua, se tavan omainen, vittu jos mä lyön sinua turpaan. Joten en etsi yhtäviä itselleni ainakaa tälläisistä piireistä,  pärjään yksin ilman tälläisiä suomi miehiä kavereinani, ihan totta en kaipaa. Mutta voihan sitä aina pubissa kävästä kuuntelemassa suomi miehen uhoa ja sitä että akka on taasen pieksetty ja kotona odottaa rakkaudella. 

 

Kuulin eräältä vanhalta kaveriltani että olen yksinäinen, ei helvetti olenko, en tuota tiennytkään. Kysyin tältä vanhalta kaveriltani jota en ollut nähnyt vuosiin, että mistä hän päätteli sellaista, että olen yksinäinen, hän kertoi, siis tämä vanha kaveri, että minun x-vaimo oli kertonut hänelle että olen niin yksinäinen, etten päästä ketään sisälle asuntoonikaan, ja ei siellä sen asunnossa ole muuta kuin sänky, kaksi tuolia, tietokoneita ja kopiokoneita lattia täynnä, ja televisio jota en kuitenkaan koskaan katso (mikä ei pidä paikkaansa sillä minä katson leijonanluola, panttilainaamo ja Amerikan kovimmatkeräilijät ohjelmat) kyseiset ohjelmat eivät ole Suomi tuotantoa. Mennään takaisin minun asuntoon, eli miksi asuntoni sitten on noin pelkistetty, tähän on yksinkertainen vastaus, minä en tarvitse enkä kaipaa asuntooni tavanomaista kodin kalustoa. En tarvitse niitä ja ne ovat vain tiellä. Kerrottakoon selvennyksenä tässä välissä vielä kerran se, että olen ollut kaksi kertaa naimisissa, lapsia kasvattanut neljä, tai oikeammin kolme sillä vanhin lapsi on ensimmäisestä avioliitosta, ja hänhän jäi äidille. No niin...minulla on ollut omakotitalot, olen omistanut kolme omaa ravintolaa, on ollut oma autokorjaamo, on ollut hevostalli lapsillani. Siis minulla on ollut jo kaikkea, joten tiedän mitä se on ja sitä en tarvitse kun yksin asun.

Mitä tapahtui, Miksi olen yksin ??

Lapset kasvoivat ja lensivät pesästä, jäimme vaimoni kanssa kahdestaan. Ja kun minulla ei enää vaimon kanssa yhdessä asuminen synkänny, joten panimme tilit puoliksi ja muutimme kerrostaloasuntoihin, kumpikin omiin osakkeisiin korttelin päähän toisistamme ja ystäviä ollaan. eli sovussa erosimme, ei riitoja. Nykyisin x-vaimo tekee minulle joskus saakelin hyvää ruokaa ja minä vastineeksi hoidan hänen raha-asiat, eli toisin voisiko sanoa näin että kun minä en osaa laittaa ruokaa enkä ole koskaan ollut kiinnostunut ruuanlaitosta tippaakaan ja toisaalta x-vaimo taasen ei osaa raha-asioissa muuta kuin tärvätä, joten minä hoidan edelleenkin hänen raha/pankki asiat, eli peli on fifty fifty.

Niin mennään takaisin siihen mistä aloitimme eli että minä yksinäinen, ja tuotahan minä en tiennyt ennen kuin se minulle kerrottiin. En minä ole yksinäinen, vaan tietoisesti yksin, olen nykyisin eläkkeellä ja teen erilaisia hommeleita harrastuksenaan, pääosin auttelee yksittäisiä ihmisiä sekä yrityksiä tietokone/netti sekä erilaisissa paperiasioissa.

Yksinäinen.

Minä tulin siihen tulokseen että x-vaimo on sekoittanut käsitteet yksin ja yksinäinen, minä otin asian puheeksi heti kun tapasi hänet, näitä tapaamisia tapahtuu normaalisti muutaman kerran viikossa, eli tapaamme asioidenhoito mielessä. Kuten jo monta kertaa edellä on todettu meillä on 33 vuotta yhteistä taivalta, neljä lasta, miksi tuhota kaikki mitä me olemme saavuttaneet, eli hoidetaan yhdessä parempi perintö rakkaille perillisille. No..Asiaan ..Asiaan...Ok eli minä kysyin häneltä (x-vaimo) että miksi minä olen yksinäinen hänen mielestään, no x-vaimo vastasi tähän että eihän sinun luona käy ketää siellä asunnollasi (muuten se on tosi, siellä ei ole käynyt minun omista lapsista kuin nuorin tyttäreni ja muutama lastenlapsista), siis minun asunnollaan ei käy kukaan, tähän toteaisin, että se on eläkeläisen työhuone, jonne ei ole muilla asiaa, jonne en ketään kaipaa, en ketään häiritsemään minua, minä olen majassani yksin mutta en yksinäinen. Jos seuraa kaipaan niin lähden viihteelle. Ja käynkin viihteellä usein.

Minut tuntee kaikki tai ainakin melkein kaikki, mutta minä tunnen vain osan heistä. Kasvot ovat kylläkin monesti minulle tuttuja, mutta nimi ja missä on tavattu ei muistu useinkaan minun mieleen, eikä sitä ilkeä heiltä kysyä, koska moni voisi, ehkä..siitä loukkaantua, tämä usein tilanteissa kun joku henkilö esim kaupungilla tulee juttelemaan minulle hyvin tuttavallisesti, ja tuntuu tuntevan minut hyvin, mutta minulle vain kasvot voi olla jotenkin tutut. Lapset ja lastenlapset tapaavat usein henkilöitä jotka sanovat että viehän terveiset ukille, ja terveiset tulee perille mutta minulla ei ole harmainta aavistusta kuka on tämä terveisten lähettäjä, vaikka minulle nimi kerrotaan. Terveisten lähettäjät ovat usein maininneet näille minun lapsille ja lastenlapsille, että minä olen mukava ja reilu mies.

 

Luonne.

Minä olen erittäin sosiaalinen luonne, puhelias, ulospäinsuuntautunut outo tyyppi, minulla on paljon kontakteja joka suuntaan ja on yhteyksissä, myöskin olen luova ihminen, taiteellinen, yrittäjä luonne, yksin eteenpäin puurtava menestyjä, kun taasen minun x-vaimo on.. vaimo.. niin se joka osaa laittaa hyvää ruokaa kuten jo aikaisemmin mainittiin..ja ..ja niin ja hän osaa tärvätä rahaa, sen hän on osannut aina ja osaa edelleen, en minä nyt muuta hänestä osaa kuin että ei se varmaan hänkään yksinäinen ole, hänhän käy kaiken maailman kerhot ja yhdistyksen, on tehny sitä aina, kun taasen minä en ole harrastanut kerhoja enkä yhdistyksiä koskaan, olen pärjännyt omillani eli yksin, enkä minä muuten ole koskaan tykänny mistää joukkueurheilusta vaan yksilö urheilusta, yksin suorittamisesta kuten golf, biljardi, moottoriurheilu, nyrkkeily ja tennis ovat urheilulajeja joita minä seuraan. Minun pohdinnan tulos on että voiskohan se tulkinta, yksinäisyydestäni johtua näistä meidän elämäntapa erilaisuuksista, luonteista, Minä uskoo että näistä se johtuu. Mutta toisaalta voisiko x-vaimon kriteerit sittenkin olla jotkut muut, kun hän kerran tälläistä puhuu ihmisille, että olen yksinäinen. No toisaalta voihan minä ne hänen kriteerit tietääkkin, miksi hän tälläistä puhuu ihmisille, mutta minä en kerro sitä, ainakaa nyt.